Bh-koe

Tässä on joutunut pari päivää vähän jäsentelemään kokeen herättämiä ajatuksia ja ajattelinkin postata kaksi eri tekstiä tähän liittyen. Ensimmäinen käsittelee itse kokeen suorittamista ja toisessa sitten yritän miettiä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa tähän aikalailla täysin ala-arvoiseen suoriutumiseen.

Itse koesuorituksessa ei todellakaan ole paljoa kerrottavaa, keskeytin kokeen hihnassa seuruun jälkeen. Ainut selkeä hassunhauska tapahtuma oli paikkamakuun aikana. Jätkänpötkylähän otti ja päätti kesken kaiken nousta istumaan katsellakseen maisemia, tämän jälkeen alkoi ääntelemään ja kävi takaisin maate. Kun tämäkään ei tyydytystä tuonut, se päätti loppukaneettina ottaa hatkat, onneksi kuitenkin minun luokse. Tai no, juoksi ensin mua kohti, sitten kun kuulin epäilyttävää tuminaa ja käännyin katsomaan kauhistuneena onko tosissaan Kelmi kyseisen äänen aiheuttaja, se päättikin ilmeeni nähtyään koukata vähän kauemmaksi ja tuli (erittäin kiukkuisen) luoksetulokäskyn jälkeen iloisesti mielestellen eteeni istumaan. 

Tuo välikohtaus ei sinänsä minua haittaa, koska olin henkisesti jo luovuttanut siihen mennessä. Lisäksi kakara näytti nauttivan pienestä karkureissustaan ihan hulvattoman paljon ja ainahan on kiva katsoa kun koiralla on kivaa :D

Luultavasti syy tähän yllättävään karkaamiseen (paikkamakuu on ollut siis ehdottomasti vahvin bh-kokeen liikkeistä) oli sekä minun jännitykseni että Kelmin kiihtyminen toisen ohjaajan äärimmäisen samankaltaisista käskyistä. Eli ikäänkuin turhautui:  "Perhana kun kuuluu tuttu käsky, mutta vähän niin kuin on tämä paikkamakuu-käskykin päällä, niin ei kai tästä saisi lähteä, mutta kun mukavampaa olisi suorittaa jotain aktiivista, varsinkin kun tuo mammakin on niin helkkarin outo." 

Tällä ilmeellä tosiaan suoraan kohti!

Suoritimme siis paikkamakuun ensimmäisenä ja tästä hienosta suorituksesta ahdistuneena (ja nolostuneena) astelin seuruukaavion aloitusmerkille tuomarin käskystä entistä masentuneempana ja jännityneempänä. Seuraamista en tosiaan halua edes muistella, täydellinen alisuoriutuminen... Kelmi oli kuin sunnuntai-kävelyllä, haisteli maata, kinusi toisen koiran luo ja tuusasi omiaan. Henkilöryhmän jälkeen näin viisaaksi keskeyttää kokeen ja olimme kyllä tuomarin kanssa siinä ihan samoilla linjoilla.

Syy, miksi olin luovuttanut jo ennen ensimmäistä liikettä oli sirun tarkistuksessa. Kelmille vieras mies, sirulukija ja minun jännitys olivat liikaa ja siltä meni pakka sekaisin. Se aloitti haukkumaan tuomarille heti, kun käsi ojentui sirulukijan kanssa sitä kohti ja väisti alta pois. Aluksi yritin olla hiljaa ja rauhoitella itseäni, mutta sen epäonnistuessa yritin komentaa jätkää olemaan ihmisiksi. Siitäkään ei ollut hyötyä. Saatiin osa sen reagoinneista videolle ja niissä ei näy pelokasta koiraa, vaan koira, jota jännittää ja joka ei saanut minulta tarpeeksi tukea (eikä ehkä kuriakaan, kun menin aika jäihin). Tuomari kulutti useita minuutteja sirun tarkistukseen pariinkin otteeseen ennen kuin sirunluenta onnistui puolivahingossa Kelmin tsiigaillessa ihanaa kinkkua, joka ulkoili sivummalla. Tämä ei tosiaankaan starttina ollut mulle helpoin ja kommentoinkin sitten ennen suoritukseen lähtöä, että ihan sama, ei tuu menee läpi. Harmitti ja hävetti niin julmetusti ja pienet itkutkin päräytin ennen kentälle siirtymistä. Lähtötilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä onnistuneelle koedebyytillemme. 

No, lisää harjoituksia vieraiden ihmisten edessä ja Kelmille sirun lukemiseen, niin jospa se vielä joku päivä onnistuisi!