Hyvä paha kuri

Aloitin tällä viikolla Sasupanin kahdeksan viikon "intensiivikurssin" koira-omistajasuhteen kehittämiseksi.

Ensimmäinen kerta oli luento aiheesta kuri, kiintymys ja kouluttaminen, kolmen koon sääntö hyvälle koira-omistajasuhteelle. Luento oli hyvä herättelijä, se se sai ajattelemaan omaa koiran kasvatusta ja koulutusta hieman tarkemmin. Olemme käsitelleet aihetta kuri tällä viikolla enemmänkin ja ajattelin purkaa asiasta heränneitä ajatuksiani tännekin.

Sanalla kuri on helposti negatiivisia kaikuja. Se rinnastetaan olotilaan, mihin ei kuulu ilo saati vapaus vaan ennemmin rankaiseminen ja sen negatiiviset mielleyhtymät. Kurihan ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, se on sivistyssanakirjan mukaan yhtä kuin (hyvä) järjestys / komennus / kuuliaisuus. Sana järjestys ei enää kuulostakaan niin pahalta. Kuri ei tarkoita naama irveessä huutamista koiralle tai epäoikeudenmukaisesti vaatimista koiralta asiaa, jota se ei vielä osaa. Kurinpitoon liittyy tottakai myös se, että koiraa opetetaan siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämän jälkeen siltä voidaan vasta vaatia. Tämä sama ajatusmallihan toimii kaikessa kouluttamisessa ja opettamisessa. Saadaksemme kurilla halutun vaikutuksen (= järjestys),  kurin on perustuttava myös kiintymykseen, muuten kurista tulee vain alistamisen yksi keino.

Luennon jälkeen saimme pohdintatehtäviä kuriin ja kurinpitoon liittyen. Tämä siis pakotti käymään tarkemmin läpi omaa ajatusmaailmaa kurista ja sääntöjen noudattamisesta sekä omista vahvuuksista ja heikkouksista tällä saralla. Minulle itselleni kuri merkkaa turvaa ja arjen sujuvuutta / helppoutta. Tietyillä säännöillä olemme luoneet raamit, joiden mukaan elämä on pääsääntöisesti helppoa ja koirat pysyvät edes jollain asteella hallinnassa. Kuri ja hallinta kulkevat mielestäni aikalailla käsi kädessä. Kuriton koira ei voi olla hallinnassa. Tästä päästäänkin siihen, onko Kelmi täysin hallinnassa? No eihän se ole, vaikkakaan en siis koe meidän arkemme olevan millään asteella hankalaa, mutta kylmä tosiasia on se, että kyllähän nuo molemmat otukset voisivat paremmassakin hallinnassa olla. Näinpä meilläkin on petrattavaa tämän asian suhteen. Tottakai on ongelmia, joihin pelkällä kurinpidolla ei vaikuteta, mutta jätetään nämä seikat nyt tästä yhtälöstä pois.

Millaisia sääntöjä meillä on? Asiaa pohtiessani jaottelin meidän säännöt kahteen kategoriaan: ehdottomat ja elämää helpottavat. Ehdottomiin käskyihin kuuluu lähinnä koirien ja ihmisten turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten autosta poistulo ja keppien kantelu. Näitä sääntöjä ei ole turhan montaa, mutta ne ovat kyllä kummallekin koiralle iskostuneet hyvin kalloon, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Näitä asioita totellaan. Piste. Ja näitä asioita ei ole opetettu rankaisemalla vaan ohjeistamalla oikeaan suuntaan. Tietenkin nykyään kummankin koiran tasan tarkkaan tietäessään säännöt ne saavat muistutuksen aiheesta, jos pullikoivat vastaan. Muita sääntöjä meillä on muun muassa tiettyihin paikkoihin pääsyn kieltäminen, nämä ihan oman elämän helpottamiseksi, koska saksanrouvan ja valkoisen herran karvoja saa ihan tarpeeksi imuroida jo alakerran lattioilta, samaa ruljanssia ei kaivata yläkertaan saatika sohvalle tai sängylle.

Hyvässä ruodussa edes hetken ;)

Tässä vaiheessa pohdintaa siirryinkin itsekriittisyyden puolelle. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia näiden ehdottomien sääntöjen suhteen, mutta on monia muita asioita, joiden kanssa välillä keskustellaan koirien kanssa. Miksi? Koska näissä asioissa niillä on ollut vaihtoehtoja. Mitä järkeä on pitää sääntöä, joka ei kuitenkaan ole "oikeasti" sääntö, vaan säännöllä on poikkeuksia, niin sanotusti sääntöjä, jotka ovat tilanteesta riippuvaisia? Onko se enää sääntö vai pelkkä suositus? Entä jos säännön poikkeuksella on selkeä tarkoitus? (Tässä esimerkkinä ovista kulku, tätä sääntöä höllennettin aikanaan sen vuoksi, että saimme vieraiden miesten vastaanottamisesta pahinta stressiä pois sekä minulta että kakaralta. Tämä auttoi pahimpaan ahdistukseen eikä sääntöä ole "palautettu" takaisin vanhaan, vaan koirat saavat nykyään piipahtaa terassin puolella vieraita vastaanottaessaan. Mielestäni tässä on valittu kahdesta pahasta se pienempi.) Onko silti ok vaatia koiraa noudattamaan sääntöä, jos siinä on tiettyyn tilanteeseen liittyvä poikkeus?

Tästä onkin hyvä siirtyä pohtimaan sitä, millainen olen kurinpitäjänä? Tämä on aihe, joka kirpaisee. Haluaisin olla hyvä kurinpitäjä, se on tärkeimpiä asioita, jotta koira-omistajasuhde kehittyy vahvaksi ja arki koiran kanssa olisi sujuvaa ja helppoa. Tiedän kyllä teoriassa millainen on hyvä kurinpitäjä: reilu, oikeudenmukainen ja johdonmukainen eikä anna omien tunteiden vaikuttaa kurinpitoon. Puuttuu aiheesta koiran vaatimalla napakkuudella ja kertoo koiralle selkeästi (ja reilusti) mitä siltä vaaditaan.

Tätä ihannetta miettiessäni tulin tulokseen, että ehkäpä Kelmin lisäksi myös minä tarvitsen itsehillinnän vahvistamista. Liian usein käy niin, että päästän koiran liian helpolla tilanteesta, koska en vain jaksa odottaa "täydellistä" säännön noudattamista vaan minulle riittää "sinne päin" oleva suoritus. Esimerkiksi uloslähdettäessä en siis vaadi välttämättä koirilta todellista rauhoittumista, vaan pelkästään hiljaa istumista ennen kuin laitan pannat kaulaan ja avaan oven. Hiljaa istuminenhan ei vielä todellakaan tarkoita sitä, että koira on rauhallinen. Näinpä olen tullut opettaneeksi koirille sen, että kierroksilla saa olla, kunhan istut paikallasi hiljaa edes hetken. Tästä onkin seurannut sitten se, että usein vapautuskäskyn jälkeen koirillä lähtee ns. sokka irti ja kaikki hallinta on taas hetkellisesti tiessään. Tämän olen ohittanut sillä, että nykyään lenkille lähdettäessä ovesta kuljetaan joko nimillä tai "Nätisti" käskyllä, jolloin koirat malttavat hiukan paremmin mielensä, eikä mulla kärähdä sulake jo lenkin alkumetreillä. Ehkäpä tämän voisi ottaa ensimmäiseksi haasteeksi tiellä paremmaksi kurinpitäjäksi; opettaa koirat rauhoittumaan ulos lähtiessä.

 Hildan vastine vapautuskäskyyn on yleensä tällanen