Nämä luonnetestit olivat ensimmäisiä mitä olin livenä päässyt näkemään. Aloinkin heti ensimmäisen luonnetestin nähtyäni hiukan peilaamaan omia ajatuksiani ekaan koiraan ja miten Kelmi selviäisi suhteessa siihen ja millaiset pisteet se mahtaisi saada. Loppupeleissä huomasin, että omat ajatukset olivat olleet lähellä todellisuutta, mutta olin muuttanut ne pisteiksi väärin. Osittain olin kyllä myös aliarvioinut Kelmin kykyä selvitä testistä.
Kuva: Ronja Nieminen
Olen ottanut täältä pohjan ajatuksilleni. En ole siis mikään koira-asiantuntija enkä tietenkään tuomari, spekuloin vain etukäteen mitä kokeessa voisi tapahtua.
Toimintakyky: +1b, kohtuullisen pieni, tämä oli aika lähellä omaanikin.
Kelmi uskaltautui tutustua tynnyriin, kunhan rohkaisin sitä ensin.
Kuva: Ronja Nieminen
Terävyys: +1b, ei osoita lainkaan terävyyttä. Oma arvaukseni meni -1 osastolle, ajattelin tilanteen menevän aikalailla suoraan miten ohjeistuksessa kerrotaan: "Koira ei reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, mutta ei anna koskea itseensä hyökkäyksen jälkeen."
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty. Tämä yllätti minut, eli ajattelin alunperin Kelmillä olevan vain pienen puolustushalun siitä syystä, etten uskonut sillä riittävän rohkeutta kohdata uhkaajaa. Tässä vain olin itse tehnyt sen virhearvioinnin, että testissä haettiin puolustushalua, ei -kykyä. Joten tästä syystä tuo +3, kohtuullinen sieltä ilmestyi.
Kelmi puolustaa :D
Kuva: Ronja Nieminen
Taisteluhalu: +2a kohtuullinen, tämäkin yllätti minut täysin. Mielestäni Kelmillä on pieni taistelutahto, mutta olinkin ymmärtänyt tämän alunperin väärin. Luulin, että taistelutahtoa mitataan vain leikissä ja nimenomaan siinä, miten se leikkii tuntemattoman kanssa.
Hermorakenne: +1b Hermostunein pyrkimyksin, oma arvaukseni tähän oli alunperin +1 ja hiukan jopa pelkäsin -1, hieman hermostunutta. Näin jälkikäteen ajateltunaolen ehkä lukenut Kelmin epävarmuuden liikaa hermorakenteesta johtuvaksi, vaikka se onkin ennemmin nimenomaan rohkeuden puutetta.
Kovuus: +1 hieman pehmeä, juuri sitä mitä arvelinkin.
Haalari piti kiertää hiukan kauempaa, oli sen verta paha äijä se ;)
Kuva: Ronja Nieminen
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma, tässäkään ei yllätyksiä tullut.
Kokonaispisteet 157, hyväksytty!
Olin äärimmäisen tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt muutamasta osiosta, hieno miehenalku mulla on kasvamassa :)
Luonnetestin yhteydessä meillä oli samalla c-pentueen "2,5-vuotis tapaaminen". Tämän pentueen porukka on kyllä aivan huikea! Olen äärimmäisen onnellinen, että Maarit ja Piia aikanaan valitsivat meidät osaksi tätä porukkaa. Tuossa ryhmässä ei ole koskaan tarvinnut esittää muuta kuin on ja on saanut olla juuri niin tyhmä ja idiootti koiranomistaja /-kouluttaja kuin mitä oikeastikin on. Kaikki taitavat tuosta porukasta enemmän tai vähemmän tietää minun ongelmani jännittämisen suhteen ja porukasta tulee vain ja ainoastaan kannustavia ja rohkaisevia kommentteja. Niiiiin hieno poppoo on kyllä nämä c-läiset, sekä koirat että ihmiset <3
Kiitos siis vielä suuresti kaikille huippukivasta viikonlopusta!
Laitan vielä erikseen videon linkin jakoon, kunhan se on kasvattajan leikkauspöydältä valmistunut :)
Näillä tuloksilla onkin hyvä siirtyä kohti auringonnousua vahvistamaan suhdetta, jotta tuo miekkonen pärjäisi hurjemmissakin tilanteissa minun tuella entistä paremmin. <3
Kuva: Ulla Keituri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti