Mölli-toko 11.2.2018

Kävin Kelmin kanssa joku aika sitten mölli-tokossa. Olen vain saanut survottua kalenterini niin täyteen kaikenlaista aktiviteettia, ettei ole ollut tarpeeksi aikaa ja energiaa istua koneen äärellä kuin kuvien läpikäymiseen... Tässä nyt kuitenkin pientä muisteloa kokeesta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Ja käytiinhän me tammikuussa Turussa näyttelyssäkin piipahtamassa, josta myös on teksti vielä julkaisematta, pikkuhiljaa :D

Jännitin (tietenkin) etukäteen miten Kelmi reagoi halliolosuhteisiin. Pentuna käydessämme sisätreeneissä jatkuvana ongelmana oli ovesta liikkuvat ihmiset: joka kerta kun ovi avautui, Kelmi reagoi voimakkaasti ja treenin tekeminen loppui aikalailla siihen. Näistä ajoista on kuitenkin kulunut jo pari vuotta ja Kelmi on kasvanut paljon, joten hölmöähän se olisi ollut jättää koe kokeilematta parin vuoden takaisen ongelman vuoksi.

Kuva: Jessica Varjonen

Paikalle päästyäni jätin ilmoittautumisen ajaksi auton ikkunan auki, jotta kelminaattori saisi jo pientä mielikuvaa alueen hajumaailmasta ja aikaa tottua uuteen paikkaan. Ennen halliin menoa hengailimme hetken pihalla ihmetellen maailman menoa ja ikään kuina antaen Kelmin "laskeutua" uuteen ympäristöön rauhassa. Halliin mennessämme siellä ei vielä ollut ketään muuta, joten sain hetken tehdä "motivaatio-jumppaa" (palkkaan perusasennosta nopeasti ja iloisesti, toistoja tulee paljon) yksistäni. Muutaman minuutin päästä halliin alkoi valua muutakin porukkaa, joten sain samalla vahvistettua kakaralle fiilistä siitä, että huolimatta kaikesta uudesta, me ollaan paikalla tiiminä tekemässä hommia eikä hoopoilemassa ja flirttailemassa koirakamuille.

Alkulämpät meni ennakko-odotuksia paremmin, vaikka joku ovesta tullut saikin kerran pidemmän tuijotuksen ja pieni kiristyminen oli lähellä. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ilman suurempia tunteenpurkauksia ja pian olikin jo luoksepäästävyyden ja paikkamakuun vuoro. Jännitys oli aika hurja lähtiessäni luoksepäästävyyden tarkistuksesta kohti paikkamakuu kohtaa. Näin jälkiviisaana olisi ollut viisaampaa pysähtyä hetkeksi kentän reunalle, hengähtää, ottaa kontakti koiraan ja lähteä vasta sitten siirtymään kentälle. Huonosta valmistautumisesta johtuen Kelmillä meni pasmat aika pahasti sekaisin: ekalla käskyllä ei jäänyt paikalleen, tarjosi seuraamista ja toisen käskyn jälkeen jäi paikalleen, mutta karkasi luokseni (olin n. 5m päässä kasvot koiraan päin) ennen 1min aikarajan umpeutumista.

Kuva: Jessica Varjonen

Loppuosa kokeesta menikin sitten jo paljon paremmin. Hetken hämminkiä kentälle siirtymisessä lukuunottamatta (Kelmillä katosi taas täysin ajatus, mitä tapahtuu, mutta onneksi liikkenohjaaja ja tuomari odottivat sen aikaa, että sain koiran ajatukset oikeaan hetkeen, samasta syystä kuin paikkamakuuseen siirtymisessä) olen hyvinkin tyytyväinen suoritukseemme. Seuraamisen tunnisti seuraamiseksi ja muutkin liikkeet olivat tunnistettavia. Este-hyppyä emme olleet testanneet sitten kesän 2015 jälkeen kertaakaan, mainitsin siitä kentälle saapuessani tuomareille ja saimme luvan suorittaa tarvittaessa hypyn useampaan kertaan. Tätä mahdollisuutta sitten käytimmekin hyväksemme.

Tässä vielä pisteet tuomarin kommenttien kera. Äärimmäisen tyytyväinen olen liikkestä maahanmenoon. Se me osataan! :)

Paikallamakuu 1min:                               0p    (2 käskyä, karkasi 2 krt)
Seuraaminen:                                           8p    (liikkeelle ennen LO käskyä, hyvä kontakti)
Maahan meno seuraamisen yhteydessä:  9,5p (hieno! 2 käskyä)
Luoksetulo:                                              8p    (alku levoton, eteentulo hyvä, levoton taas, hyvä vaihto)
Noutoesineen pitäminen:                         9p    (otti hyvin, mälvi)
Kauko-ohjaus:                                         8p     (2 käskyä, ryömi eteen, 2 käskyä)
Estehyppy:                                               5p     (2 käskyä) + toim huom, 3 yritystä :D
Kokonaisvaikutelma:                              8p     (ympäristö häiritsi, yritystä on)

Tästä on hyvä suunnata katseita kohti seuraavia möllikokeita ja virallisia toko-kokeita, joita on ajatuksissani käydä ainakin yksi suorittamassa pohjustavana harjoitteena ennen seuraavaa Bh-yritelmää.

Bh-koe osa 2

Rehellisesti  sanottuna bh-koe epäonnistui muutamasta syystä johtuen:

1) Minun jännitys

2) Omistaja-koira suhteen puutteet

3) Hallinnan puute

Nämä kaikki kolme tekijää nivoutuvat aika vahvasti toisiinsa. Jännitän osittain siksi, etten luota Kelmin suoriutumiseen. En luota koiraan sen takia, että hallinta on puutteellinen. Koirakaan ei oikein luota minuun, koska jännittäessäni muutun epävarmaksi. Minun muuttuessa epävarmaksi Kelmi kokee joutuvansa tekemään päätöksiä itse ja ne sitten ovat esimerkiksi tämä sirun tarkistuksen aikana tapahtunut haukkuminen ja väistäminen. 

Näistä kolmesta minun on tietysti helpointa syyttää jännittämistä, mutta rehellisesti sanottuna Kelmi ei ole täysin hallinnassa, enkä luota koiraan niinkään paljoa, kuin se ehkä ansaitsisi. Ohjaamiseni muuttuu siis epävarmaksi, minkä koira lukee minun epävarmuutena ja tekee siitä omalle luonnolleen sopivat johtopäätökset. Hallinnan suhteen meillä on siis paljonkin tekemistä. Hallintaan kuuluu mielestäni myös koiran "mielentilan" hallinta, eli se, että koiran "intoa"/ kiihkoa ei päästetä nousemaan oman toimintakyvyn kynnyksen yli. Tavoitteena on siis koira, joka pysyy mielentilaltaan koko ajan alueella, jossa se pystyy ottamaan käskyjä vastaan ja toimimaan niiden mukaisesti. Pääsääntöisestihän meillä ei tätä ongelmaa ole Kelmin kanssa, se ennemminkin valahtaa sijaistoimintojen (haistelu) puolelle helposti paineistuessaan. Tässä tilanteessa on ennemminkin kyse (minun mielestä) meidän välisestä suhteesta kuin hallinnasta, vaikka Kelmihän paineistuu, kun minä jännityn tai turhaudun, joka taas tapahtuu tilanteissa, joissa en ole varma Kelmin hallinnasta. Ainut tilanne, missä Kelmillä ikään kuin "keittää yli" on tietynlaisten vieraiden miesten kohtaaminen. Jännitystilan mennessä tietyn kynnyksen yli, se ei enää pysty rauhoittumaan ennen kuin jännityksen aiheuttaja on tarpeeksi kaukana ja se tuntee olevansa turvassa. Pahimmillaan sekään ei riitä, vaan Kelmi tarvitsee jotain muuta mietittävää pästäkseen yli huonosta mielentilasta ja pystyäkseen keskittymään mihinkään muuhun. Toki ihan puhdasta kurittomuuttakin saattaa tietyissä tilanteissa tulla vastaan, vaikka Kelmi-mies onkin pääsääntöisesti mukavan kuuliainen koirakansalainen.

Itselleni koiranomistajana herkin paikka on omistaja-koira suhde. Tekee aika pahaa myöntää, että oma suhde koiraan kaipaisi kehittämistä. Siitä tulee jotenkin tosi epäonnistunut fiilis... senhän pitäisi olla koirankouluttamisen peruspilari, että suhde on kunnossa! Huolimatta siitä, minun on pakko myöntää, että kyllä Kelmin ja minun välinen suhde kaipaa pientä paikkailua. Suurin kompastuskivi on tällä hetkellä nimenomaan mun oma epävarmuus ohjaaajana: pelkään niin kauheasti tekeväni virheen, josta koira ei palaudu, että jätän helposti koiran yksin juuri niinä hetkinä, kun se tarvitsisi tukea ja vahvistusta.

Jatkossa keskitymmekin ohjatuissa treeneissä nimenomaan näihin yllä mainittuihin haasteisiin. Liikkeitä ei enää niinkään tarvitse jumppailla, koska Kelmi osaa ne teknisesti hyvin, kunhan vaan pysyyvät muistissa. Lähiviikot tahkotaan siis ihan perushallintaa. Tavoitteena on luoda varmuutta minulle ohjaajana ja Kelmille luottoa ohjaajaan itsehillinnän ja kurinalaisuuden lisäksi. Näiden myötä alan toivottavasti luottamaan koiraan ja sitä kautta jännityksenkin pitäisi kaiken järjen mukaan vähetä edes vähän. Eli vaikka jatkossa treenipäiväkirja täyttyykin ihan muista kuin tottisjutuista, on lähitavoitteena yhä BH!

Alla hyvä esimerkki hallinnasta Hildan tyyliin

Bh-koe

Tässä on joutunut pari päivää vähän jäsentelemään kokeen herättämiä ajatuksia ja ajattelinkin postata kaksi eri tekstiä tähän liittyen. Ensimmäinen käsittelee itse kokeen suorittamista ja toisessa sitten yritän miettiä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa tähän aikalailla täysin ala-arvoiseen suoriutumiseen.

Itse koesuorituksessa ei todellakaan ole paljoa kerrottavaa, keskeytin kokeen hihnassa seuruun jälkeen. Ainut selkeä hassunhauska tapahtuma oli paikkamakuun aikana. Jätkänpötkylähän otti ja päätti kesken kaiken nousta istumaan katsellakseen maisemia, tämän jälkeen alkoi ääntelemään ja kävi takaisin maate. Kun tämäkään ei tyydytystä tuonut, se päätti loppukaneettina ottaa hatkat, onneksi kuitenkin minun luokse. Tai no, juoksi ensin mua kohti, sitten kun kuulin epäilyttävää tuminaa ja käännyin katsomaan kauhistuneena onko tosissaan Kelmi kyseisen äänen aiheuttaja, se päättikin ilmeeni nähtyään koukata vähän kauemmaksi ja tuli (erittäin kiukkuisen) luoksetulokäskyn jälkeen iloisesti mielestellen eteeni istumaan. 

Tuo välikohtaus ei sinänsä minua haittaa, koska olin henkisesti jo luovuttanut siihen mennessä. Lisäksi kakara näytti nauttivan pienestä karkureissustaan ihan hulvattoman paljon ja ainahan on kiva katsoa kun koiralla on kivaa :D

Luultavasti syy tähän yllättävään karkaamiseen (paikkamakuu on ollut siis ehdottomasti vahvin bh-kokeen liikkeistä) oli sekä minun jännitykseni että Kelmin kiihtyminen toisen ohjaajan äärimmäisen samankaltaisista käskyistä. Eli ikäänkuin turhautui:  "Perhana kun kuuluu tuttu käsky, mutta vähän niin kuin on tämä paikkamakuu-käskykin päällä, niin ei kai tästä saisi lähteä, mutta kun mukavampaa olisi suorittaa jotain aktiivista, varsinkin kun tuo mammakin on niin helkkarin outo." 

Tällä ilmeellä tosiaan suoraan kohti!

Suoritimme siis paikkamakuun ensimmäisenä ja tästä hienosta suorituksesta ahdistuneena (ja nolostuneena) astelin seuruukaavion aloitusmerkille tuomarin käskystä entistä masentuneempana ja jännityneempänä. Seuraamista en tosiaan halua edes muistella, täydellinen alisuoriutuminen... Kelmi oli kuin sunnuntai-kävelyllä, haisteli maata, kinusi toisen koiran luo ja tuusasi omiaan. Henkilöryhmän jälkeen näin viisaaksi keskeyttää kokeen ja olimme kyllä tuomarin kanssa siinä ihan samoilla linjoilla.

Syy, miksi olin luovuttanut jo ennen ensimmäistä liikettä oli sirun tarkistuksessa. Kelmille vieras mies, sirulukija ja minun jännitys olivat liikaa ja siltä meni pakka sekaisin. Se aloitti haukkumaan tuomarille heti, kun käsi ojentui sirulukijan kanssa sitä kohti ja väisti alta pois. Aluksi yritin olla hiljaa ja rauhoitella itseäni, mutta sen epäonnistuessa yritin komentaa jätkää olemaan ihmisiksi. Siitäkään ei ollut hyötyä. Saatiin osa sen reagoinneista videolle ja niissä ei näy pelokasta koiraa, vaan koira, jota jännittää ja joka ei saanut minulta tarpeeksi tukea (eikä ehkä kuriakaan, kun menin aika jäihin). Tuomari kulutti useita minuutteja sirun tarkistukseen pariinkin otteeseen ennen kuin sirunluenta onnistui puolivahingossa Kelmin tsiigaillessa ihanaa kinkkua, joka ulkoili sivummalla. Tämä ei tosiaankaan starttina ollut mulle helpoin ja kommentoinkin sitten ennen suoritukseen lähtöä, että ihan sama, ei tuu menee läpi. Harmitti ja hävetti niin julmetusti ja pienet itkutkin päräytin ennen kentälle siirtymistä. Lähtötilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä onnistuneelle koedebyytillemme. 

No, lisää harjoituksia vieraiden ihmisten edessä ja Kelmille sirun lukemiseen, niin jospa se vielä joku päivä onnistuisi!

Häiriötreenit

Tiistai- iltana jäin hakukurssin treenien jälkeen tekemään vielä häiriöharjoitteita Bh-koetta varten.

Ajatuksenahan oli, että saisin Kelmille koirahäiriötreeniä ja lampun syttymään äijänpötkylän päässä, että niistä ihanista koiratovereista huolimatta ois hyvä kuunnella mitä sanottavaa sillä mammalla olikaan. Tämä osa treeneistä menikin ällistyttävän hyvin! Jätkä pisti parasta seuraamistaan kehiin vaikka lähellä oli vaikka minkä näköistä koiraa touhuamassa tokon parissa.

T'ämän jälkeen homma menikin vaikeaksi. Kouluttaja ohjasi siis oman ryhmänsä treenejä, mutta välillä sivusilmästä näki myös meidän touhuamista ja antoi parilla sanalla kommenttia, että Kelmille lepo, kohta tulee häiriötreeni. Koira siis autoon ja itse hengittelemään ja odottelemaan mitä tuleman pitää.

Pian ryhmän koirat olivatkin autossa ja kouluttajan pitäessä treenin purkua ryhmäläisille oli minun tehtävänä leikkiä henkilöryhmää:

"Eihän tässä mitään" ajatteli Tanja, otti Kelmin ulos fordin takapaksista ja lähti päättäväisenä liikkeelle.

Kaikki menee hyvin, kunnes ryhmäläisiin on muutama metri matkaa. Yhtäkkiä koiran keskittyminen herpaantuu ja se alkaa pyrkiä haistelemaan ihmisiä. Yritän vähän tökätä jätkää heräämään; ei auta. Yritän jämäkämmällä äänensävyllä; ei auta. Tässä vaiheessa Kelmi päästää jo pienen jännähaukku- yritelmän suustaan.

Eipä ne koirat (oma eikä muiden) näykään olevan ongelmana, vaan meikäläisen jännitys ja sosiaalinen paine: "Tuossa nyt kaikki katselee, PAKKO onnistua". Olo on kuin olisin menossa kohti tulimerta ja muuta vaihtoehtoa ei ole kuin marssia suoraan kohti.

Joku varmaan osaakin jo arvata mitä tapahtui seuraavaksi. Homma seis, koira rennosti maahan ja itse pari askelta sivuun. Uusi yritys, kun MOLEMMAT ovat rentoutuneet (koira osasi tämän aika paljon nopeammin kun ohjaaja). Jälleen sama; keskittymistä oltu nähtykään. Sama kuvio uudestaan, rentoutuminen, pieniä helppoja tehtäviä koiralle, iloista paineistamatonta palkkausta, uusi yritys, koira taas maahan ja rentoutuminen. Tätä sitten tehtiin koko ryhmän treenin purun ajan. Oli sellainen "Bh-koe heittämällä hyväksytty"- olo.Tai sitten ei... suoraan sanottuna teki mieli heittää pyyhe kehään ja vajota jonnekin maan alle.

Onneksi kouluttajani on niin huikea tyyppi, että osaa lukea koiran lisäksi myös ihmistä ja vieläpä käsitelläkin tällaista takakireää jännittäjä-persoonaa. Ryhmän siirtyessä autoihinsa leikin Kelmin kanssa runsaasti niin rennosti kuin siinä mielentilassa pystyin ja ohajsin iloisen väsyneen koiran autoon Hildan seuraksi.

Loppupeleissä treeneistä jäi hyvä fiilis, varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä vaikein homma tehtiin leikkien eikä nameilla, koska nykyään KA:stä (Kleptomaaninen Ahmimishäiriö) kärsivä Hilda oli syönyt kaikki Kelmin treenieväät. Tietysti vika oli minun, mitäs jätin ne sinne vanhan nälkäisen rouvan saataville.

Seuraavaa häiriötreeniä odotellessa onkin hyvä muistaa nämä totuudet: "Älä jätä nälkäistä koiraa autoon." "Nameilla kaikki olisi voinut olla paremmin." "Toiveissa on hyvä elää."

"It wasn't me"