Häiriötreenit

Tiistai- iltana jäin hakukurssin treenien jälkeen tekemään vielä häiriöharjoitteita Bh-koetta varten.

Ajatuksenahan oli, että saisin Kelmille koirahäiriötreeniä ja lampun syttymään äijänpötkylän päässä, että niistä ihanista koiratovereista huolimatta ois hyvä kuunnella mitä sanottavaa sillä mammalla olikaan. Tämä osa treeneistä menikin ällistyttävän hyvin! Jätkä pisti parasta seuraamistaan kehiin vaikka lähellä oli vaikka minkä näköistä koiraa touhuamassa tokon parissa.

T'ämän jälkeen homma menikin vaikeaksi. Kouluttaja ohjasi siis oman ryhmänsä treenejä, mutta välillä sivusilmästä näki myös meidän touhuamista ja antoi parilla sanalla kommenttia, että Kelmille lepo, kohta tulee häiriötreeni. Koira siis autoon ja itse hengittelemään ja odottelemaan mitä tuleman pitää.

Pian ryhmän koirat olivatkin autossa ja kouluttajan pitäessä treenin purkua ryhmäläisille oli minun tehtävänä leikkiä henkilöryhmää:

"Eihän tässä mitään" ajatteli Tanja, otti Kelmin ulos fordin takapaksista ja lähti päättäväisenä liikkeelle.

Kaikki menee hyvin, kunnes ryhmäläisiin on muutama metri matkaa. Yhtäkkiä koiran keskittyminen herpaantuu ja se alkaa pyrkiä haistelemaan ihmisiä. Yritän vähän tökätä jätkää heräämään; ei auta. Yritän jämäkämmällä äänensävyllä; ei auta. Tässä vaiheessa Kelmi päästää jo pienen jännähaukku- yritelmän suustaan.

Eipä ne koirat (oma eikä muiden) näykään olevan ongelmana, vaan meikäläisen jännitys ja sosiaalinen paine: "Tuossa nyt kaikki katselee, PAKKO onnistua". Olo on kuin olisin menossa kohti tulimerta ja muuta vaihtoehtoa ei ole kuin marssia suoraan kohti.

Joku varmaan osaakin jo arvata mitä tapahtui seuraavaksi. Homma seis, koira rennosti maahan ja itse pari askelta sivuun. Uusi yritys, kun MOLEMMAT ovat rentoutuneet (koira osasi tämän aika paljon nopeammin kun ohjaaja). Jälleen sama; keskittymistä oltu nähtykään. Sama kuvio uudestaan, rentoutuminen, pieniä helppoja tehtäviä koiralle, iloista paineistamatonta palkkausta, uusi yritys, koira taas maahan ja rentoutuminen. Tätä sitten tehtiin koko ryhmän treenin purun ajan. Oli sellainen "Bh-koe heittämällä hyväksytty"- olo.Tai sitten ei... suoraan sanottuna teki mieli heittää pyyhe kehään ja vajota jonnekin maan alle.

Onneksi kouluttajani on niin huikea tyyppi, että osaa lukea koiran lisäksi myös ihmistä ja vieläpä käsitelläkin tällaista takakireää jännittäjä-persoonaa. Ryhmän siirtyessä autoihinsa leikin Kelmin kanssa runsaasti niin rennosti kuin siinä mielentilassa pystyin ja ohajsin iloisen väsyneen koiran autoon Hildan seuraksi.

Loppupeleissä treeneistä jäi hyvä fiilis, varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä vaikein homma tehtiin leikkien eikä nameilla, koska nykyään KA:stä (Kleptomaaninen Ahmimishäiriö) kärsivä Hilda oli syönyt kaikki Kelmin treenieväät. Tietysti vika oli minun, mitäs jätin ne sinne vanhan nälkäisen rouvan saataville.

Seuraavaa häiriötreeniä odotellessa onkin hyvä muistaa nämä totuudet: "Älä jätä nälkäistä koiraa autoon." "Nameilla kaikki olisi voinut olla paremmin." "Toiveissa on hyvä elää."

"It wasn't me"