Jumppaa jumppaa, jaksaa jaksaa

Hilda kävi kuukausi sitten fysioterapeutilla. Ajatuksena oli saada vähän ulkopuolisen  asiantuntijan mielipidettä rimppakintun kunnosta. Itse alan olla omaan seurailuuni aika kriittinen. Tarpeeksi pitkään kun tuijottaa ja etsii merkkejä särystä, alkaa epäillä omia havaintojaan.

Muikula sai taas kehuja kivasta luonteestaan, tuollainen pieni kultakimpale kun on. Lisäksi sain kiitosta, että tämän kuntoiseksi koiraksi liikkuvuudet ovat erittäin hyvät. Fysioterapeutti sanoi Hildan liikkuvan paremmin kuin moni paremmilla lonkilla varustettu koira eli ainakin siinä mielessä tilanteeseen sopii olla tyytyväinen. Kovin kummoisia kipupisteitä ei mistään löytynyt, oikean takajalan koukistamista hiukan jäkitti loppujoustossa vastaan, mutta tosiaan D/E lonkkaiseksi tosi hyvä!

Muikkis sai laseria kumpaankin lonkkaan ja oikean takajalan etureiteen, jossa oli hiukan kireyttä. Naikkonen antoi fyssarin käsitellä tosi kivasti, mitä nyt välillä ihan vain protestiksi yritti vängätä pöydältä pois. Kivusta ei selkeästikään ollut kyse, vaan ennemmin vaan puhtaasta protestoinnista paikallaan makoilusta. Asentotunto oli oikealla puolella hieman heikentynyt verrattaessa vasempaan ja vasemmalla taas koukistusrefleksi oli hiukan hitaampi. Lihasvoimaa puuttuu tosiaan takaosasta selkeästi ja saatiinkin hyvät jumppaohjeet, joiden avulla pitäisi voimaa tulla lisää. Meillä on ensi viikolla kontrolli, eli jumpan tehokkuudesta saadaan suora palaute, jos voimaa ei ole tullut lisää on hermotuksissa häikkää.

Oli aika tosi kivaa kuulla, että se työ ja raha, mitä Hildan kuntoutukseen on parin vuoden aikana mennyt ei ole ollut turhaa. Sanoi suoraan, että vaikka nyt on heikompi lihaskunto, niin lonkkien hyvä liikkuvuus kertoo kyllä siitä, että tukilihaksisto on ollut hyvässä kunnossa aiemmin. Nyt vain sormet ristiin, että jumppa auttaa ja saataisiin näin DM oireiluja hiukan suljettua pois.

Alla jumppaliikkeitä mitä olemme tehneet viimeisen kuukauden aikana

• Peruutus 5-10 askelta peräkkäin rauhassa (Hildahan osaa peruuttaa käskystä, mutta ei rauhallisesti, vaan vauhti on aikamoinen)
• Ylämäkijumppaa kävellen ja ravaten
• Rinteessä siksakin, ympyrän ja kahdeksikon kulkemista hitaalla vauhdilla, jotta kehonhallinta kehittyy
• Pehmeällä alustalla hitaasti kulkemista 1-2min kerrallaan ja sen jälkeen lepotauko.

Mielestäni Hildan takapään käyttö on hiukan vahvistunut, mutta katsotaan vielä fyssarin mielipide asiaan... voi olla että mamma tässä haaveilee olemattomia. Pidetään peukut ja pottuvarpaat pystyssä, että muutos olisi todellinen!

Hyvä paha kuri

Aloitin tällä viikolla Sasupanin kahdeksan viikon "intensiivikurssin" koira-omistajasuhteen kehittämiseksi.

Ensimmäinen kerta oli luento aiheesta kuri, kiintymys ja kouluttaminen, kolmen koon sääntö hyvälle koira-omistajasuhteelle. Luento oli hyvä herättelijä, se se sai ajattelemaan omaa koiran kasvatusta ja koulutusta hieman tarkemmin. Olemme käsitelleet aihetta kuri tällä viikolla enemmänkin ja ajattelin purkaa asiasta heränneitä ajatuksiani tännekin.

Sanalla kuri on helposti negatiivisia kaikuja. Se rinnastetaan olotilaan, mihin ei kuulu ilo saati vapaus vaan ennemmin rankaiseminen ja sen negatiiviset mielleyhtymät. Kurihan ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, se on sivistyssanakirjan mukaan yhtä kuin (hyvä) järjestys / komennus / kuuliaisuus. Sana järjestys ei enää kuulostakaan niin pahalta. Kuri ei tarkoita naama irveessä huutamista koiralle tai epäoikeudenmukaisesti vaatimista koiralta asiaa, jota se ei vielä osaa. Kurinpitoon liittyy tottakai myös se, että koiraa opetetaan siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämän jälkeen siltä voidaan vasta vaatia. Tämä sama ajatusmallihan toimii kaikessa kouluttamisessa ja opettamisessa. Saadaksemme kurilla halutun vaikutuksen (= järjestys),  kurin on perustuttava myös kiintymykseen, muuten kurista tulee vain alistamisen yksi keino.

Luennon jälkeen saimme pohdintatehtäviä kuriin ja kurinpitoon liittyen. Tämä siis pakotti käymään tarkemmin läpi omaa ajatusmaailmaa kurista ja sääntöjen noudattamisesta sekä omista vahvuuksista ja heikkouksista tällä saralla. Minulle itselleni kuri merkkaa turvaa ja arjen sujuvuutta / helppoutta. Tietyillä säännöillä olemme luoneet raamit, joiden mukaan elämä on pääsääntöisesti helppoa ja koirat pysyvät edes jollain asteella hallinnassa. Kuri ja hallinta kulkevat mielestäni aikalailla käsi kädessä. Kuriton koira ei voi olla hallinnassa. Tästä päästäänkin siihen, onko Kelmi täysin hallinnassa? No eihän se ole, vaikkakaan en siis koe meidän arkemme olevan millään asteella hankalaa, mutta kylmä tosiasia on se, että kyllähän nuo molemmat otukset voisivat paremmassakin hallinnassa olla. Näinpä meilläkin on petrattavaa tämän asian suhteen. Tottakai on ongelmia, joihin pelkällä kurinpidolla ei vaikuteta, mutta jätetään nämä seikat nyt tästä yhtälöstä pois.

Millaisia sääntöjä meillä on? Asiaa pohtiessani jaottelin meidän säännöt kahteen kategoriaan: ehdottomat ja elämää helpottavat. Ehdottomiin käskyihin kuuluu lähinnä koirien ja ihmisten turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten autosta poistulo ja keppien kantelu. Näitä sääntöjä ei ole turhan montaa, mutta ne ovat kyllä kummallekin koiralle iskostuneet hyvin kalloon, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Näitä asioita totellaan. Piste. Ja näitä asioita ei ole opetettu rankaisemalla vaan ohjeistamalla oikeaan suuntaan. Tietenkin nykyään kummankin koiran tasan tarkkaan tietäessään säännöt ne saavat muistutuksen aiheesta, jos pullikoivat vastaan. Muita sääntöjä meillä on muun muassa tiettyihin paikkoihin pääsyn kieltäminen, nämä ihan oman elämän helpottamiseksi, koska saksanrouvan ja valkoisen herran karvoja saa ihan tarpeeksi imuroida jo alakerran lattioilta, samaa ruljanssia ei kaivata yläkertaan saatika sohvalle tai sängylle.

Hyvässä ruodussa edes hetken ;)

Tässä vaiheessa pohdintaa siirryinkin itsekriittisyyden puolelle. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia näiden ehdottomien sääntöjen suhteen, mutta on monia muita asioita, joiden kanssa välillä keskustellaan koirien kanssa. Miksi? Koska näissä asioissa niillä on ollut vaihtoehtoja. Mitä järkeä on pitää sääntöä, joka ei kuitenkaan ole "oikeasti" sääntö, vaan säännöllä on poikkeuksia, niin sanotusti sääntöjä, jotka ovat tilanteesta riippuvaisia? Onko se enää sääntö vai pelkkä suositus? Entä jos säännön poikkeuksella on selkeä tarkoitus? (Tässä esimerkkinä ovista kulku, tätä sääntöä höllennettin aikanaan sen vuoksi, että saimme vieraiden miesten vastaanottamisesta pahinta stressiä pois sekä minulta että kakaralta. Tämä auttoi pahimpaan ahdistukseen eikä sääntöä ole "palautettu" takaisin vanhaan, vaan koirat saavat nykyään piipahtaa terassin puolella vieraita vastaanottaessaan. Mielestäni tässä on valittu kahdesta pahasta se pienempi.) Onko silti ok vaatia koiraa noudattamaan sääntöä, jos siinä on tiettyyn tilanteeseen liittyvä poikkeus?

Tästä onkin hyvä siirtyä pohtimaan sitä, millainen olen kurinpitäjänä? Tämä on aihe, joka kirpaisee. Haluaisin olla hyvä kurinpitäjä, se on tärkeimpiä asioita, jotta koira-omistajasuhde kehittyy vahvaksi ja arki koiran kanssa olisi sujuvaa ja helppoa. Tiedän kyllä teoriassa millainen on hyvä kurinpitäjä: reilu, oikeudenmukainen ja johdonmukainen eikä anna omien tunteiden vaikuttaa kurinpitoon. Puuttuu aiheesta koiran vaatimalla napakkuudella ja kertoo koiralle selkeästi (ja reilusti) mitä siltä vaaditaan.

Tätä ihannetta miettiessäni tulin tulokseen, että ehkäpä Kelmin lisäksi myös minä tarvitsen itsehillinnän vahvistamista. Liian usein käy niin, että päästän koiran liian helpolla tilanteesta, koska en vain jaksa odottaa "täydellistä" säännön noudattamista vaan minulle riittää "sinne päin" oleva suoritus. Esimerkiksi uloslähdettäessä en siis vaadi välttämättä koirilta todellista rauhoittumista, vaan pelkästään hiljaa istumista ennen kuin laitan pannat kaulaan ja avaan oven. Hiljaa istuminenhan ei vielä todellakaan tarkoita sitä, että koira on rauhallinen. Näinpä olen tullut opettaneeksi koirille sen, että kierroksilla saa olla, kunhan istut paikallasi hiljaa edes hetken. Tästä onkin seurannut sitten se, että usein vapautuskäskyn jälkeen koirillä lähtee ns. sokka irti ja kaikki hallinta on taas hetkellisesti tiessään. Tämän olen ohittanut sillä, että nykyään lenkille lähdettäessä ovesta kuljetaan joko nimillä tai "Nätisti" käskyllä, jolloin koirat malttavat hiukan paremmin mielensä, eikä mulla kärähdä sulake jo lenkin alkumetreillä. Ehkäpä tämän voisi ottaa ensimmäiseksi haasteeksi tiellä paremmaksi kurinpitäjäksi; opettaa koirat rauhoittumaan ulos lähtiessä.

 Hildan vastine vapautuskäskyyn on yleensä tällanen

Kleptomaanikon päiväkirja

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, meillä asuu tällä hetkellä hyvinkin akuutista Kleptomaanisesta Ahmimishäiriöstä kärsivä rouvaskoira. Hilda oli varastanut viime viikon perjantaina Kelmin treenien aikana kaksi muovirasiaa keittiön tasolta. Toisessa oli Pikkuveljen parhaat toffeet ja toisessa suklaakeksejä. Suljetut kannet eivät tietenkään olleet esteenä rouvan salaisille touhuille ja jäljistä päätellen se oli päässyt suht vähällä työllä käsiksi ensin toffeisiin ja sen jälkeen vielä kekseihinkin. Kaikki toffeet kääreineen päivineen olivat kelvanneet pienelle nilkkikoiralle ja aikamoinen annos suklaakeksejä oli kiskaistu jälkkärinä päälle.

Tullessani Kelmin kanssa kotiin (tässä vaiheessa muuten tämä jätkän nimivalinta naurattaa aikasta paljon, osaa kuitenkin käyttäytyä valvomatta reippaasti Hildaa paremmin nähtävästi) en oikein tiennyt mitä tehdä, nähdessäni ensin puolityhjän astian suklaakeksejä avoinna lattialla, seuraavaksi ruskeita länttejä vaalealla matolla ja viimeisenä tyhjän toffeerasian. Ne toffeet oli erinomaisen hyviä! Hetken äimäilyn jälkeen päätin kerätä rasiat lattialta ja kysäistä rouvaskoiralta, että mitähän hitsiä oli miettinyt pöydille hyppiessään?

Kamala nälkä oli kuulema iskenyt akuutisti, suorastaan kohtauksenomaisesti, nälkäkuolema olisi korjannut, jos ei olisi saanut heti täytettä vatsaansa. Pahoitteli kylläkin suklaatahroja matossa, ne tuli kuulema vahingossa kärvistellessään kohtauksen kourissa.

Edellisenä päivänä sohvapöydältä oli lähtenyt kortisonivoide. Alunperin olin vähän mielessäni syytellyt Kelmiä aiheesta, mutta perjantain tapahtumien jälkeen uskallan turvallisin mielin paljastaa, että eiköhän sekin ollut Hilda.

Ja tämähän ei muuten ollut tälle syksylle ensimmäinen kerta kun rouva varasti jotain pöydiltä. Viimeksi oli tiputtanut Kelmin ruoka-astian, jonka olin nostanut kodinhoitohuoneen pöydälle Kelmin lopetettuaan ruokailunsa siltä kertaa. Siihen se oli sitten jäänyt (kun tosiaan ei ole tarvinnut miettiä näitä asioita enää pitkiin aikoihin, Hildan suhteen yli kolmeen vuoteen) ja raukkaparalle oli KA-kohtaus iskenyt keskellä kirkasta päivää. Niinpä oli pitänyt saada ruokaa heti silloin ja sassiin. Vahingossa oli rytäkässä hajottanut keraamisen ruokakupinkin. Koiralle ei ollut käynyt kuinkaan, jos tuota kohtalokasta sairaskohtausta ei lasketa. Tätä ennen se oli yksi kerta yksinollessaan tyhjentänyt keittiön tiskipöydällä olleen leipäpakkauksen. KA:n syytä kuulema tämäkin. Ja tosiaan vielä tuo treeninamienkin varastaminen autossa yksinollessaan. Kamala sairaus tuo Kleptomaaninen Ahmimishäiriö!

Tässä nyt sitten jännityksellä odotellaan milloin alkaa peräpäästä tulemaan toffeekääreitä...

P.S Hilda on tällä hetkellä aika tiukassa tarkkailussa terveydellisistä syistä ja eläinlääkärin hoteisiin lähetään heti jos näyttää muitakin hälyttäviä oireita tulevan.

Häiriötreenit

Tiistai- iltana jäin hakukurssin treenien jälkeen tekemään vielä häiriöharjoitteita Bh-koetta varten.

Ajatuksenahan oli, että saisin Kelmille koirahäiriötreeniä ja lampun syttymään äijänpötkylän päässä, että niistä ihanista koiratovereista huolimatta ois hyvä kuunnella mitä sanottavaa sillä mammalla olikaan. Tämä osa treeneistä menikin ällistyttävän hyvin! Jätkä pisti parasta seuraamistaan kehiin vaikka lähellä oli vaikka minkä näköistä koiraa touhuamassa tokon parissa.

T'ämän jälkeen homma menikin vaikeaksi. Kouluttaja ohjasi siis oman ryhmänsä treenejä, mutta välillä sivusilmästä näki myös meidän touhuamista ja antoi parilla sanalla kommenttia, että Kelmille lepo, kohta tulee häiriötreeni. Koira siis autoon ja itse hengittelemään ja odottelemaan mitä tuleman pitää.

Pian ryhmän koirat olivatkin autossa ja kouluttajan pitäessä treenin purkua ryhmäläisille oli minun tehtävänä leikkiä henkilöryhmää:

"Eihän tässä mitään" ajatteli Tanja, otti Kelmin ulos fordin takapaksista ja lähti päättäväisenä liikkeelle.

Kaikki menee hyvin, kunnes ryhmäläisiin on muutama metri matkaa. Yhtäkkiä koiran keskittyminen herpaantuu ja se alkaa pyrkiä haistelemaan ihmisiä. Yritän vähän tökätä jätkää heräämään; ei auta. Yritän jämäkämmällä äänensävyllä; ei auta. Tässä vaiheessa Kelmi päästää jo pienen jännähaukku- yritelmän suustaan.

Eipä ne koirat (oma eikä muiden) näykään olevan ongelmana, vaan meikäläisen jännitys ja sosiaalinen paine: "Tuossa nyt kaikki katselee, PAKKO onnistua". Olo on kuin olisin menossa kohti tulimerta ja muuta vaihtoehtoa ei ole kuin marssia suoraan kohti.

Joku varmaan osaakin jo arvata mitä tapahtui seuraavaksi. Homma seis, koira rennosti maahan ja itse pari askelta sivuun. Uusi yritys, kun MOLEMMAT ovat rentoutuneet (koira osasi tämän aika paljon nopeammin kun ohjaaja). Jälleen sama; keskittymistä oltu nähtykään. Sama kuvio uudestaan, rentoutuminen, pieniä helppoja tehtäviä koiralle, iloista paineistamatonta palkkausta, uusi yritys, koira taas maahan ja rentoutuminen. Tätä sitten tehtiin koko ryhmän treenin purun ajan. Oli sellainen "Bh-koe heittämällä hyväksytty"- olo.Tai sitten ei... suoraan sanottuna teki mieli heittää pyyhe kehään ja vajota jonnekin maan alle.

Onneksi kouluttajani on niin huikea tyyppi, että osaa lukea koiran lisäksi myös ihmistä ja vieläpä käsitelläkin tällaista takakireää jännittäjä-persoonaa. Ryhmän siirtyessä autoihinsa leikin Kelmin kanssa runsaasti niin rennosti kuin siinä mielentilassa pystyin ja ohajsin iloisen väsyneen koiran autoon Hildan seuraksi.

Loppupeleissä treeneistä jäi hyvä fiilis, varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä vaikein homma tehtiin leikkien eikä nameilla, koska nykyään KA:stä (Kleptomaaninen Ahmimishäiriö) kärsivä Hilda oli syönyt kaikki Kelmin treenieväät. Tietysti vika oli minun, mitäs jätin ne sinne vanhan nälkäisen rouvan saataville.

Seuraavaa häiriötreeniä odotellessa onkin hyvä muistaa nämä totuudet: "Älä jätä nälkäistä koiraa autoon." "Nameilla kaikki olisi voinut olla paremmin." "Toiveissa on hyvä elää."

"It wasn't me"