Treenipäiväkirjaa vk 43

Ti 24.10. - Luopumistreenit ja hihnalenkkeilyä julkisilla paikoilla

Tästä treenistä ei kyllä paljoa jäänyt seuraaville sukupolville kerrottavaksi. Tarkoituksena oli tehdä treeniä, jossa jätkä häiriöstä huolimatta pystyisi pitämään perusasennossa kontaktin ja kiinnostuksen minussa pidempään kuin 5-10sek. Perusasennon ylläpitäminen on ollut lähiaikoina Kelmille hankalaa.

Ympäristö oli suhteellisen haastava, S-marketin pyörätelineiden välittömässä läheisyydessä. Siltikin hiukan petyin, ettei yhtään oikeasti onnistunutta suoritusta tullut. Jätkän keskittyminen pitää hyvin sen viitisen sekuntia, tämän jälkeen alka joko peppu heilumaan, suu käymään tai reagoimaan häiriöihin. Oman mielenterveyteni vuoksi ja saadakseni hyvän päätöksen treenille tehtiin vielä samaisella parkkipaikalla hiukan syrjemmässä seuruuta. Yllätyksekseni se meni todella hienosti , vaikkei varmaan pariin viikkon ole häiriössä seuruuta tehty.

Pieni noin kilsan mittainen hinalenkki kummankin sankarin kanssa vielä treenien päätteeksi muutamalla onnistuneella (tien eri puolilla) koiraohituksella ja fiilis olikin hyvä palaillessa takaisin kotia huolimatta epäonnistuneesta "päätreenistä".

Perusasento on niiiin nähty!

 To 26.10. - Perusasennon motivaatiojumppaa

Ohjatut treenit, häiriönä tuttu treenipari. Kävin läpi kouluttajan kanssa perusasennon ongelmaa ja siinä on käynyt vähän kuin epäilinkin: Kelmi on urautunut. Olen siis palkannut sitä epähuomiossa aina noin viiden sekunnin kohdalla ja rötkylähän tietysti odottaa palkkaa juurikin siinä, se on aina ennenkin palkan saanut. Jatkossa jumpataan perusasentoa "koiraa yllättäen", eikä vanhaa kaavaa noudattaen.

Viiden sekunnin jälkeen keskittyminen oli luokkaa tämä

Treenien highlightit

• Perusasento muuttui taas iloisemmaksi ja aktiivisemmaksi parin erilaisen toiston jälkeen.
• Saimme kehuja autosta poistumisesta. Meillähän on ollut treenien alussa hiukan hakemista oikean mielentilan suhteen. Tällä kertaa Kelmi ei kiinnittänyt mihinkään muuhun huomiota kuin minuun ja tuli todella keskittyneesti ja innoissaan autosta "kentälle". Pienen breikin jälkeen toinen autosta poistuminen oli vielä parempi, itsekin huomasin tässä muutoksen! Ja tätä ei olla mitenkään harjoiteltu eli onkohan näin, että vähän laiskemmin treenaaminen tekee hyvää kelminaattorinkin päälle aika aktiivisen treenisyksyn jälkeen.

La 28.10. - Perusasennon motivaatiotreeniä ja eteentulon muistuttelua.

Torstain treeneistä saadun ohjeistuksen mukaan perusasento-jumppaa ja muutama eteentulo -harjoite. Perusasennossa säilyi sama into, mikä löydettiin torstaina häiriöstä huolimatta. Eteentulot olivat hiukan vinoja ja vikalla kerralla vauhtikin hiljeni raviksi laukan sijaan, keskittyminen pysyi kuitenkin minussa.

Kelmillähän on ollut kireyksiä takajaloissa sekä lannerangassa syksyn mittaan ja kirputtelun syytä on yritetty jahistaa noin kuukauden ajan. Muutos eteentulon vauhdissa (keskittymisen ollessa kuitenkin täysin kohdillaan) oli sen verran selkeä, että taidan varailla aikaa osteopaattiselle hierojalle vielä tälle vuodelle perushierontojen lisäksi...

Hyvä paha kuri

Aloitin tällä viikolla Sasupanin kahdeksan viikon "intensiivikurssin" koira-omistajasuhteen kehittämiseksi.

Ensimmäinen kerta oli luento aiheesta kuri, kiintymys ja kouluttaminen, kolmen koon sääntö hyvälle koira-omistajasuhteelle. Luento oli hyvä herättelijä, se se sai ajattelemaan omaa koiran kasvatusta ja koulutusta hieman tarkemmin. Olemme käsitelleet aihetta kuri tällä viikolla enemmänkin ja ajattelin purkaa asiasta heränneitä ajatuksiani tännekin.

Sanalla kuri on helposti negatiivisia kaikuja. Se rinnastetaan olotilaan, mihin ei kuulu ilo saati vapaus vaan ennemmin rankaiseminen ja sen negatiiviset mielleyhtymät. Kurihan ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, se on sivistyssanakirjan mukaan yhtä kuin (hyvä) järjestys / komennus / kuuliaisuus. Sana järjestys ei enää kuulostakaan niin pahalta. Kuri ei tarkoita naama irveessä huutamista koiralle tai epäoikeudenmukaisesti vaatimista koiralta asiaa, jota se ei vielä osaa. Kurinpitoon liittyy tottakai myös se, että koiraa opetetaan siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämän jälkeen siltä voidaan vasta vaatia. Tämä sama ajatusmallihan toimii kaikessa kouluttamisessa ja opettamisessa. Saadaksemme kurilla halutun vaikutuksen (= järjestys),  kurin on perustuttava myös kiintymykseen, muuten kurista tulee vain alistamisen yksi keino.

Luennon jälkeen saimme pohdintatehtäviä kuriin ja kurinpitoon liittyen. Tämä siis pakotti käymään tarkemmin läpi omaa ajatusmaailmaa kurista ja sääntöjen noudattamisesta sekä omista vahvuuksista ja heikkouksista tällä saralla. Minulle itselleni kuri merkkaa turvaa ja arjen sujuvuutta / helppoutta. Tietyillä säännöillä olemme luoneet raamit, joiden mukaan elämä on pääsääntöisesti helppoa ja koirat pysyvät edes jollain asteella hallinnassa. Kuri ja hallinta kulkevat mielestäni aikalailla käsi kädessä. Kuriton koira ei voi olla hallinnassa. Tästä päästäänkin siihen, onko Kelmi täysin hallinnassa? No eihän se ole, vaikkakaan en siis koe meidän arkemme olevan millään asteella hankalaa, mutta kylmä tosiasia on se, että kyllähän nuo molemmat otukset voisivat paremmassakin hallinnassa olla. Näinpä meilläkin on petrattavaa tämän asian suhteen. Tottakai on ongelmia, joihin pelkällä kurinpidolla ei vaikuteta, mutta jätetään nämä seikat nyt tästä yhtälöstä pois.

Millaisia sääntöjä meillä on? Asiaa pohtiessani jaottelin meidän säännöt kahteen kategoriaan: ehdottomat ja elämää helpottavat. Ehdottomiin käskyihin kuuluu lähinnä koirien ja ihmisten turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten autosta poistulo ja keppien kantelu. Näitä sääntöjä ei ole turhan montaa, mutta ne ovat kyllä kummallekin koiralle iskostuneet hyvin kalloon, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Näitä asioita totellaan. Piste. Ja näitä asioita ei ole opetettu rankaisemalla vaan ohjeistamalla oikeaan suuntaan. Tietenkin nykyään kummankin koiran tasan tarkkaan tietäessään säännöt ne saavat muistutuksen aiheesta, jos pullikoivat vastaan. Muita sääntöjä meillä on muun muassa tiettyihin paikkoihin pääsyn kieltäminen, nämä ihan oman elämän helpottamiseksi, koska saksanrouvan ja valkoisen herran karvoja saa ihan tarpeeksi imuroida jo alakerran lattioilta, samaa ruljanssia ei kaivata yläkertaan saatika sohvalle tai sängylle.

Hyvässä ruodussa edes hetken ;)

Tässä vaiheessa pohdintaa siirryinkin itsekriittisyyden puolelle. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia näiden ehdottomien sääntöjen suhteen, mutta on monia muita asioita, joiden kanssa välillä keskustellaan koirien kanssa. Miksi? Koska näissä asioissa niillä on ollut vaihtoehtoja. Mitä järkeä on pitää sääntöä, joka ei kuitenkaan ole "oikeasti" sääntö, vaan säännöllä on poikkeuksia, niin sanotusti sääntöjä, jotka ovat tilanteesta riippuvaisia? Onko se enää sääntö vai pelkkä suositus? Entä jos säännön poikkeuksella on selkeä tarkoitus? (Tässä esimerkkinä ovista kulku, tätä sääntöä höllennettin aikanaan sen vuoksi, että saimme vieraiden miesten vastaanottamisesta pahinta stressiä pois sekä minulta että kakaralta. Tämä auttoi pahimpaan ahdistukseen eikä sääntöä ole "palautettu" takaisin vanhaan, vaan koirat saavat nykyään piipahtaa terassin puolella vieraita vastaanottaessaan. Mielestäni tässä on valittu kahdesta pahasta se pienempi.) Onko silti ok vaatia koiraa noudattamaan sääntöä, jos siinä on tiettyyn tilanteeseen liittyvä poikkeus?

Tästä onkin hyvä siirtyä pohtimaan sitä, millainen olen kurinpitäjänä? Tämä on aihe, joka kirpaisee. Haluaisin olla hyvä kurinpitäjä, se on tärkeimpiä asioita, jotta koira-omistajasuhde kehittyy vahvaksi ja arki koiran kanssa olisi sujuvaa ja helppoa. Tiedän kyllä teoriassa millainen on hyvä kurinpitäjä: reilu, oikeudenmukainen ja johdonmukainen eikä anna omien tunteiden vaikuttaa kurinpitoon. Puuttuu aiheesta koiran vaatimalla napakkuudella ja kertoo koiralle selkeästi (ja reilusti) mitä siltä vaaditaan.

Tätä ihannetta miettiessäni tulin tulokseen, että ehkäpä Kelmin lisäksi myös minä tarvitsen itsehillinnän vahvistamista. Liian usein käy niin, että päästän koiran liian helpolla tilanteesta, koska en vain jaksa odottaa "täydellistä" säännön noudattamista vaan minulle riittää "sinne päin" oleva suoritus. Esimerkiksi uloslähdettäessä en siis vaadi välttämättä koirilta todellista rauhoittumista, vaan pelkästään hiljaa istumista ennen kuin laitan pannat kaulaan ja avaan oven. Hiljaa istuminenhan ei vielä todellakaan tarkoita sitä, että koira on rauhallinen. Näinpä olen tullut opettaneeksi koirille sen, että kierroksilla saa olla, kunhan istut paikallasi hiljaa edes hetken. Tästä onkin seurannut sitten se, että usein vapautuskäskyn jälkeen koirillä lähtee ns. sokka irti ja kaikki hallinta on taas hetkellisesti tiessään. Tämän olen ohittanut sillä, että nykyään lenkille lähdettäessä ovesta kuljetaan joko nimillä tai "Nätisti" käskyllä, jolloin koirat malttavat hiukan paremmin mielensä, eikä mulla kärähdä sulake jo lenkin alkumetreillä. Ehkäpä tämän voisi ottaa ensimmäiseksi haasteeksi tiellä paremmaksi kurinpitäjäksi; opettaa koirat rauhoittumaan ulos lähtiessä.

 Hildan vastine vapautuskäskyyn on yleensä tällanen

Treenipäiväkirjaa vk 42

 Ma 16.10. - Perus hallintatreenit

Tuttu treenikaveri ja ekstrahäiriönä kouluttajan oma koira, eli toisin sanoen vieras koira.

Treenin highlightit:

• Tutun treenikoirakon ohitukset ovat jo "liian helppoja",  joten kouluttaja kaiveli autostaan nuoren rottweiler-narttunsa lisähaasteeksi.

• Treenin aikana sain myös uuden ahaa-elämyksen. Kelmi alkoi haukkumaan "jännähaukkuaan" viereiseen metsään, haistoi siellä jotain epäilyttävää. Haukkumisesta huolimatta pysyin itse rauhallisena ja pystyin rauhoittamaan koiraa matalalla, rauhallisella äänellä ollen sen vierellä silittäen rauhoittavasti. Näin vaan äijä rauhoittui, hiljeni ja alkoi päästä takaisin kuulolle. Tämä oli oikeasti ensimmäinen kerta, kun tuossa tilanteessa koin saaneeni koiran rauhoittumaan omalla toiminnallani eikä niin, että koira rauhoittui vasta kun oli siihen valmis meikäläisen hermostuessa vieressä.

• Lisäksi toki uusi ihana naishäiriö teki Kelmille tosi hyvää ja sain taas varmuutta siihen, että ainakin kun sen kanssa yksin kulkee, niin pystyn ainakin tietynlaisissa tilanteissa pitämään sen hallinnassa :) Eli tältä osin ehkä jännitys alkaisi jopa hävitä, jee!

Törkyhyvä treeni siis! Juuri tällaista onnistumisen (ja oman mielen hallitsemisen) tunteita tarvitsen tämän koiran kanssa! Tämän tyyppisten tilanteiden avulla saan ehkä hallinnan tuntua tuohon koiraan ja ehkä se jännityskin sieltä sitten alkaa joskus hälvenemään :)

Ke 18.10. - Sirun tarkistustreenit kotona

Porukat oli meillä käymässä, joten valjastin isän tekemään sirun tarkistusta Kelmille muutaman kerran.
Taitaa tuttujen ihmisten kanssa olla aivan liian helppoa touhua jätkylälle. Painoi vaan itseään voimakkaammin "sirun lukijaa" vasten, että "Kivat rapsuttelut, tätä lisää!" :D

To 19.10. - Luopumistreenit kotona

Samalla tyylillä kuin aiemminkin, eli Hildaa palkkana käyttäen pari toistoa. Kauheaa sennukoiran hyväksikäyttöä!

Muita treenejä ei tällä viikolla ollutkaan, perjantaina startattiin aikalailla suoraan töistä Siilinjärvelle lauantain luonnetestiä varten. Lokakuu on kyllä kaikkinensa ollut todella laiska treeni kuukausi. Tietty laatu korvaa määrän, ainakin tuo maanantain onnistuminen kompensoi muuten laiskaa viikkoa. Hihnakäyttäytymisen suhteen olen kylläkin pitänyt jo aika korkeaa rimaa tutuissa paikoissa ja alkaa tuntua paikoitellen siltä, että harjoittelusta olisi hyötyäkin. Uusissa hajuissa tuoksujen vetovoima on kyllä silti aikamoinen... eli ihmisten imoille sitä ois päästävä pikkuhiljaa. Koirat kyllä ovat nauttineet, kun ovat saaneet riehua pihalla vapaana taas enemmän.

Treenipäiväkirjaa vk 41

Ma 9.10. - Hallintatreenit

Tutun treeniparin kanssa koiraohituksia ja erilaisiin yllättäviin häiriöihin reagointia (tai siis reagoimattomuutta)

Treenien highlightit:

• Pääsimme tekemään vikat ohitukset onnistuneesti niin, että koirien kyljet hipoivat toisiaan 
• Koirat vastakkain perusasennossa istumassa tarkkaavaisena ohjaajaan päin
• Kouluttajan aiheuttamat häiriöt (erilaiset leluista tulevat äänet (helinä, piippaus yms) ihan kohdalla naaman edestä lentävä lelu yms 
• "Käsittely" harjoittelua kokeiden sirun tarkistusta varten. Rötkylä istumaan sivuttain kouluttajan eteen, minä rötkylän edessä. Annoin "Tarkki" -käskyn ja kouluttaja käytti piippaavaa sammakkolelua sekä vauvan helistintä vuorotellen Kelmin niskassa. Sammakkoon ei reagoinut, mutta helistimen ääneen reagoi ekalla kerralla ihmetellen, toisella kerralla ei mitenkään. Piti vain katsekontaktin minussa tosi hienosti! Pikkuhiljaa eteenpäin tässäkin!

Viimeisessä harjoitteessa Kelmin piti jäädä vielä viereeni odottamaan, kun treenikaverin koiralle tehtiin sama harjoite ja tällainen "turhanpäiväinen" odottelu on selkeästi liikaa nuoren herran mielenlaadulle. Harjoite alkoi korkealla sopraanoääntelyllä, joka loppui käskystä. Kylläkin tilalle tuli uusi koiratanssin muoto: *erseenhetkutus. Takamus heilui vähän väliä sinne tänne, eli hiljentyminen ei suinkaan osoittanut jätkän rauhoittumista vaan sen nerokkuutta. Näyttää äijä tietävän mamman hermostuvan oopperaesityksistä ja repeilevän tanssiharjoituksille. Jatkossa siis harjoitellaan lisää tätä perusasennossa "passiivisen aktiivisesti" odottelua. Tällä hetkellä vaihtoehtoja on kaksi: 1) käy lepäämään 2) heiluta sitä peppuu.

Yleisesti ottaen kivat ja hyödylliset treenit. Näistä saa pikkuhilijaa varmuutta siihen, että vaikeammatkin häiriöt helpottaa, kun pysyy itse suoraselkäisenä, rauhallisena ja reiluna koiralle. Lähtötilannehan on ollut noin kuukausi sitten se, että Kelmi ei lopettanut ääntelyään missään vaiheessa treenikaverin koiran ollessa vieressä hihnakävelyllä. Treenimoodiin päästyään ja aktiivisesti tehdessään ei välitä kaverista, mutta perushallintatreeneissä lähti mopo keulimaan suht helpostikin. Missään nimessä jätkä ei ole aggressiivinen tai "rähjä", sen mielestä vaan kaikki maailman koirat ansaitsevat juuri hänet painiseurakseen ja sitäpä sitten ilmineeraa oopperoillaan. Tästä on siis tultu tosi hienosti eteenpäin! Ohitukset tien eri puolilla ei missään vaiheessa ole ollut ongelma, niissä maksimissaan on yrittänyt vängätä kaverin luokse, mutta ilman ääniefektejä. Suoraan kohti,läheltä ohittavat ja jo kaukaa nähtävät koirakot on olleet välillä haastavia, vähän ohitettavasta koirakosta riippuen. Pari kertaa on rähähtänyt, jos toinen on oikein pullistellen tullut kohti (tai jos on todella läheltä esim. metsäpolun risteyksestä yllättäen säikäyttänyt), mutta yleensä ongelma on juuri se, etten saa kontaktia koiraan ja se vain pyrkii toisen koiran luo täydellä nelivedolla vetäen pahimmissa tapauksissa oopperasooloaan.

Pe 13.10. - Luopumistreenit

Taas tutun treenikaverin kanssa. Ideana saada jätkä keskittymään huolimatta kovastakin häiriöstä. Aloitettiin ihan perusjutulla, eli perusasennossa pysymisessä ja katsekontaktin pitämisessä vaikka toinen koira touhuaisi mitä.

Tämän lisäksi välillä myös paikkamakuuta yhtäläisessä häiriössä. Sivulla pysyminen on äijälle selkeästi haastavampaa kuin paikkamakuu, liittyy luultavammin siihen, että paikkamakuussa minä siirryn kauemmaksi, ikään kuin muutun kiinnostavammaksi, koska täytyy seurata, etten lähde karkuun. Perusasennossa koira taas ikään kuin "tuntee" mut koko ajan vierellään, jollon sen keskittyminen herpaantuu helpommin. Tämä nyt on vain mun omaa pähkäilyä, en siis tiedä pitääkö paikkansa, voihan se olla, että Kelmin mielestä perusasennossa tönöttäminen vaan on niiiiin nähty, ettei kiinnosta pätkääkään.

La 14.10. - Luopumistreenit kotona

Luopumistreeniä kotipihassa: Perusasennon pysyessä oikeanlaisena ja kontaktin katkeamattomana palkkasin Hildalla :D Eli Hilda pöhköili pihassa omiaan; kun Kelmi-mies malttoi tarpeeksi kauan, palkkana vapautus ja kunnon häröilysekoilut Hildan kans. Hetken päästä sama uudelleen. En tehnyt tätä kuin pari kertaa, koska jostain haastetta ei tästä harjoitteesta puuttunut. Oli niin sanoakseni tehokas pikatreeni... tai siis no, tehokas varmaan jollain asteella. En tiedä korreloiko tämä tilanne miten koekentille, koska harvoinpa siellä Kelmin BFF sattuu flirttaillen juoksemaan vapaana pallo suussaan :D

Hiukan välillä epäilyttää kelminaattorin mielenterveys, kun paras palkka ikinä on turpaan ottaminen Hildalta...

Lisäksi tehty päivittäin hinakävelyn harjoittelua tehostettuna. Se on tuntunut on kehittyvän treenien myötä. Kelminaattori on helpommin "läsnä" hihnassa eikä pyri koko aikaa kaahottamaan hajulta toisell. Pystyy siis jo malttamaan mieltään kuullessaan lähellä- olo käskyn. Toki kotona ei olla päästy harjoittelemaan kunnon häiriössä, kun täällä maalla metsän keskellä niitä uusia hajuja ja ärsykkkeitä ei tule niin kauhean usein. Kai täältä korvesta pitäisi joskus uskaltautua ihmistenkin ilmoille koirien kanssa...

Treenipäiväkirjaa vk 40

Olen kirjannut luonnoksiin treenipäiväkirjaa viikko kerrallaan, mutta en ole viitsinyt näitä julkaista ilman kuvia koneen temppuillessa kuvien käsittelyohjelman kanssa. Näissä sitten on hiukan vanhempaa kuvasatoa ja pari viikkoa vanhaa treeniäkin, mutta parempi kai sekin kuin lukea lokakuun treenipäiväkirjaa joskus helmikuussa?

Pe 6.10. Siirtymis- treenit

Ajatuksena saada Kelmi-mies mahdollisimman nopeasti orientoitumaan työntekoon. Tällä hetkellä isoin ongelma on siinä, että rötkylällä kestää, että se pystyy luopumaan ympäristön häiriöistä ja keskittymään minuun. Se taas saa minut turhautumaan ja sitten jännittämään, että mitenkähän tässä käy. Hallittujen, oikeassa mielentilassa tehtyjen siirtymisten opettelu on siis ehdottoman tärkeässä roolissa myös oma mielentilani hallitsemiseksi.

Treenit meni yllättävän hyvin, vaikkakin aluksi tuntui nihkeältä. Nuoren miehen nenä kävi jatkuvasti treenikaverin suuntaan ja muihin urheilukentän läheisyydessä olleisiin häiriöhin päin. Pienellä huijaamisella (houkuttelulla, hyi mua) sain kuitenkin miekkosen huomion ja oikeassa mielentilassa ulos autosta. Treenikaverin suorittaessa omaa suoritustaan (Kelmi odotteluvuorossa makuulla) tyypillä tippui kiinnostus uudestaan, tämän jälkeen menikin hetki oikean moodin löytämiseksi ennen kuin päästiin tekemään omaa ensimmäistä suoritusta. Tästä eteenpäin rötkylä suoriutuikin jo yllättävän hyvin! Ekan kierroksen alussa jouduin pari kertaa muistuttamaan, että nyt tehään yhdessä töitä, mutta tämän jälkeen työinto oli todella hyvä!

Kentälle siirtymisten lisäksi harjoiteltiin itsehillintää/luopumista, eli toisen koirakon tehdessä seuruuta kelminaattorin piti pysyä vierelläni maassa ehjässä kontaktissa. Kontakti ei siis saanut hajota edes suorittavan koirakon palkkauksen aikana. Miekkonen yllättikin tässä ja keräili turhaumansa energiat itse suoritukseen eikä alkanut pölvästöimään odottelun aikana. Aikamoinen jätkä! Mitä pidempiä aikoja koira oli maassa, sitä tehokkaampaa seuruuta se tarjosi. Kotiläksyjä ei tällä kertaa tullut, vajaan viikon lepo (ma 2.10 oli hallintatreenit, muuta ei olla koko viikolla tehty) oli selkeästi tehnyt hyvää molemmille! :)

Su 8.10 Sirun tarkistuksen treenausta kotona

Ajatuksena siis opettaa Kelmille vihjesana sirun tarkistusta varten. Samalla tyylillä jätkälle on opetettu hampaiden tarkistaminen näyttelyitä varten ja se toimi todella hyvin, joten oletan tämänkin olevan suuressa roolissa koetilanteen hallinnan suhteen. Ideana on yksinkertaisesti opettaa rötkylälle vihjesana, joka kertoo sille mitä seuraavaksi tapahtuu. Eli kohta tulee niskaan jonkibnmoinen aparaatti, joka saattaa pitää tai olla pitämättä jonkinmoista ääntä ja siitä ei saa välittää. Tämän onnistuessa se saa palkan, eli käytännössä temppu muiden joukossa :)

Kuva: Ulla Keituri

Kaiken kaikkiaan treeni viikko oli laiskahko, mutta Bh-koettelemuksen jälkeen taisi tehdä hyvää kummallekin.

Luonnetesti 21.10.2017

Pähkin syksyn mittaan luonnetestin osa-alueita ja arvailin mielessäni miten mikäkin osa-alue voisi Kelmillä mennä. Pisteitähän en etukäteen laskeskellut, koska en olisi osannut arvioida niitä oikein suhteessa reaktioihin. Olin vain kirjannut paperille ylös miten ajattelin koiran reagoivan ärsykkeisiin ja suhteutan nämä reaktiot nyt viisaampana pisteisiin.

Nämä luonnetestit olivat ensimmäisiä mitä olin livenä päässyt näkemään. Aloinkin heti ensimmäisen luonnetestin nähtyäni hiukan peilaamaan omia ajatuksiani ekaan koiraan ja miten Kelmi selviäisi suhteessa siihen ja millaiset pisteet se mahtaisi saada. Loppupeleissä huomasin, että omat ajatukset olivat olleet lähellä todellisuutta, mutta olin muuttanut ne pisteiksi väärin. Osittain olin kyllä myös aliarvioinut Kelmin kykyä selvitä testistä.

Kuva: Ronja Nieminen

Olen ottanut täältä pohjan ajatuksilleni. En ole siis mikään koira-asiantuntija enkä tietenkään tuomari, spekuloin vain etukäteen mitä kokeessa voisi tapahtua.

Toimintakyky: +1b, kohtuullisen pieni, tämä oli aika lähellä omaanikin.

Kelmi uskaltautui tutustua tynnyriin, kunhan rohkaisin sitä ensin.

Kuva: Ronja Nieminen

Terävyys: +1b, ei osoita lainkaan terävyyttä. Oma arvaukseni meni -1 osastolle, ajattelin tilanteen menevän aikalailla suoraan miten ohjeistuksessa kerrotaan: "Koira ei reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, mutta ei anna koskea itseensä hyökkäyksen jälkeen."

Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty. Tämä yllätti minut, eli ajattelin alunperin Kelmillä olevan vain pienen puolustushalun siitä syystä, etten uskonut sillä riittävän rohkeutta kohdata uhkaajaa. Tässä vain olin itse tehnyt sen virhearvioinnin, että testissä haettiin puolustushalua, ei -kykyä. Joten tästä syystä tuo +3, kohtuullinen sieltä ilmestyi.

Kelmi puolustaa :D

Kuva: Ronja Nieminen

Taisteluhalu: +2a kohtuullinen, tämäkin yllätti minut täysin. Mielestäni Kelmillä on pieni taistelutahto, mutta olinkin ymmärtänyt tämän alunperin väärin. Luulin, että taistelutahtoa mitataan vain leikissä ja nimenomaan siinä, miten se leikkii tuntemattoman kanssa.

Hermorakenne: +1b Hermostunein pyrkimyksin, oma arvaukseni tähän oli alunperin +1 ja hiukan jopa pelkäsin -1, hieman hermostunutta. Näin jälkikäteen ajateltunaolen ehkä lukenut Kelmin epävarmuuden liikaa hermorakenteesta johtuvaksi, vaikka se onkin ennemmin nimenomaan rohkeuden puutetta.

Temperamentti: +3 vilkas. Tästä minulla oli aika ristiriitaisia tuntemuksia, ehkä johtuen siitä etten ollut täysin varma mitä vilkkaudella haetaan. Pelkästään testin kuvauksessa kerrotun perusteella olisin veikannut erittäin vilkkaaksi, koska Kelmiltä menee todella paljon aikaa tottua uusiin ympäristöihin. Oikeassa elämässä kuitenkin kuvailen Kelmiä usein diesel-moottoriksi, se on mielestäni suhteellisen tarkkaavainen olematta kuitenkaan mikään duracell-pupu. Eli näin ollen ilman luonnetestin kuvauksen häiritsevää tekstiä veikkaukseni olisi osunut oikeaan.

Kovuus: +1 hieman pehmeä, juuri sitä mitä arvelinkin.

Haalari piti kiertää hiukan kauempaa, oli sen verta paha äijä se ;)

Kuva: Ronja Nieminen

Luoksepäästävyys: +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen. Tämänkin olin merkannut samaksi.

Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma, tässäkään ei yllätyksiä tullut.

Kokonaispisteet 157, hyväksytty! 

Olin äärimmäisen tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt muutamasta osiosta, hieno miehenalku mulla on kasvamassa :)

Luonnetestin yhteydessä meillä oli samalla c-pentueen "2,5-vuotis tapaaminen". Tämän pentueen porukka on kyllä aivan huikea! Olen äärimmäisen onnellinen, että Maarit ja Piia aikanaan valitsivat meidät osaksi tätä porukkaa. Tuossa ryhmässä ei ole koskaan tarvinnut esittää muuta kuin on ja on saanut olla juuri niin tyhmä ja idiootti koiranomistaja /-kouluttaja kuin mitä oikeastikin on. Kaikki taitavat tuosta porukasta enemmän tai vähemmän tietää minun ongelmani jännittämisen suhteen ja porukasta tulee vain ja ainoastaan kannustavia ja rohkaisevia kommentteja. Niiiiin hieno poppoo on kyllä nämä c-läiset, sekä koirat että ihmiset <3

Kiitos siis vielä suuresti kaikille huippukivasta viikonlopusta!

Laitan vielä erikseen videon linkin jakoon, kunhan se on kasvattajan leikkauspöydältä valmistunut :)

Näillä tuloksilla onkin hyvä siirtyä kohti auringonnousua vahvistamaan suhdetta, jotta tuo miekkonen pärjäisi hurjemmissakin tilanteissa minun tuella entistä paremmin. <3

Kuva: Ulla Keituri

P.S. Sain muuten kommenttia, että testin aikana olin näyttänyt todella rennolta, hoin koko testin ajan päässäni vain mantraa :"Hartiat alas" Ja se tuntui auttavan, kun minun ei tarvinnut sen lisäksi keskittyä muuhun kuin hihnasta kiinni pitämiseen.

Kleptomaanikon päiväkirja

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, meillä asuu tällä hetkellä hyvinkin akuutista Kleptomaanisesta Ahmimishäiriöstä kärsivä rouvaskoira. Hilda oli varastanut viime viikon perjantaina Kelmin treenien aikana kaksi muovirasiaa keittiön tasolta. Toisessa oli Pikkuveljen parhaat toffeet ja toisessa suklaakeksejä. Suljetut kannet eivät tietenkään olleet esteenä rouvan salaisille touhuille ja jäljistä päätellen se oli päässyt suht vähällä työllä käsiksi ensin toffeisiin ja sen jälkeen vielä kekseihinkin. Kaikki toffeet kääreineen päivineen olivat kelvanneet pienelle nilkkikoiralle ja aikamoinen annos suklaakeksejä oli kiskaistu jälkkärinä päälle.

Tullessani Kelmin kanssa kotiin (tässä vaiheessa muuten tämä jätkän nimivalinta naurattaa aikasta paljon, osaa kuitenkin käyttäytyä valvomatta reippaasti Hildaa paremmin nähtävästi) en oikein tiennyt mitä tehdä, nähdessäni ensin puolityhjän astian suklaakeksejä avoinna lattialla, seuraavaksi ruskeita länttejä vaalealla matolla ja viimeisenä tyhjän toffeerasian. Ne toffeet oli erinomaisen hyviä! Hetken äimäilyn jälkeen päätin kerätä rasiat lattialta ja kysäistä rouvaskoiralta, että mitähän hitsiä oli miettinyt pöydille hyppiessään?

Kamala nälkä oli kuulema iskenyt akuutisti, suorastaan kohtauksenomaisesti, nälkäkuolema olisi korjannut, jos ei olisi saanut heti täytettä vatsaansa. Pahoitteli kylläkin suklaatahroja matossa, ne tuli kuulema vahingossa kärvistellessään kohtauksen kourissa.

Edellisenä päivänä sohvapöydältä oli lähtenyt kortisonivoide. Alunperin olin vähän mielessäni syytellyt Kelmiä aiheesta, mutta perjantain tapahtumien jälkeen uskallan turvallisin mielin paljastaa, että eiköhän sekin ollut Hilda.

Ja tämähän ei muuten ollut tälle syksylle ensimmäinen kerta kun rouva varasti jotain pöydiltä. Viimeksi oli tiputtanut Kelmin ruoka-astian, jonka olin nostanut kodinhoitohuoneen pöydälle Kelmin lopetettuaan ruokailunsa siltä kertaa. Siihen se oli sitten jäänyt (kun tosiaan ei ole tarvinnut miettiä näitä asioita enää pitkiin aikoihin, Hildan suhteen yli kolmeen vuoteen) ja raukkaparalle oli KA-kohtaus iskenyt keskellä kirkasta päivää. Niinpä oli pitänyt saada ruokaa heti silloin ja sassiin. Vahingossa oli rytäkässä hajottanut keraamisen ruokakupinkin. Koiralle ei ollut käynyt kuinkaan, jos tuota kohtalokasta sairaskohtausta ei lasketa. Tätä ennen se oli yksi kerta yksinollessaan tyhjentänyt keittiön tiskipöydällä olleen leipäpakkauksen. KA:n syytä kuulema tämäkin. Ja tosiaan vielä tuo treeninamienkin varastaminen autossa yksinollessaan. Kamala sairaus tuo Kleptomaaninen Ahmimishäiriö!

Tässä nyt sitten jännityksellä odotellaan milloin alkaa peräpäästä tulemaan toffeekääreitä...

P.S Hilda on tällä hetkellä aika tiukassa tarkkailussa terveydellisistä syistä ja eläinlääkärin hoteisiin lähetään heti jos näyttää muitakin hälyttäviä oireita tulevan.

Bh-koe osa 2

Rehellisesti  sanottuna bh-koe epäonnistui muutamasta syystä johtuen:

1) Minun jännitys

2) Omistaja-koira suhteen puutteet

3) Hallinnan puute

Nämä kaikki kolme tekijää nivoutuvat aika vahvasti toisiinsa. Jännitän osittain siksi, etten luota Kelmin suoriutumiseen. En luota koiraan sen takia, että hallinta on puutteellinen. Koirakaan ei oikein luota minuun, koska jännittäessäni muutun epävarmaksi. Minun muuttuessa epävarmaksi Kelmi kokee joutuvansa tekemään päätöksiä itse ja ne sitten ovat esimerkiksi tämä sirun tarkistuksen aikana tapahtunut haukkuminen ja väistäminen. 

Näistä kolmesta minun on tietysti helpointa syyttää jännittämistä, mutta rehellisesti sanottuna Kelmi ei ole täysin hallinnassa, enkä luota koiraan niinkään paljoa, kuin se ehkä ansaitsisi. Ohjaamiseni muuttuu siis epävarmaksi, minkä koira lukee minun epävarmuutena ja tekee siitä omalle luonnolleen sopivat johtopäätökset. Hallinnan suhteen meillä on siis paljonkin tekemistä. Hallintaan kuuluu mielestäni myös koiran "mielentilan" hallinta, eli se, että koiran "intoa"/ kiihkoa ei päästetä nousemaan oman toimintakyvyn kynnyksen yli. Tavoitteena on siis koira, joka pysyy mielentilaltaan koko ajan alueella, jossa se pystyy ottamaan käskyjä vastaan ja toimimaan niiden mukaisesti. Pääsääntöisestihän meillä ei tätä ongelmaa ole Kelmin kanssa, se ennemminkin valahtaa sijaistoimintojen (haistelu) puolelle helposti paineistuessaan. Tässä tilanteessa on ennemminkin kyse (minun mielestä) meidän välisestä suhteesta kuin hallinnasta, vaikka Kelmihän paineistuu, kun minä jännityn tai turhaudun, joka taas tapahtuu tilanteissa, joissa en ole varma Kelmin hallinnasta. Ainut tilanne, missä Kelmillä ikään kuin "keittää yli" on tietynlaisten vieraiden miesten kohtaaminen. Jännitystilan mennessä tietyn kynnyksen yli, se ei enää pysty rauhoittumaan ennen kuin jännityksen aiheuttaja on tarpeeksi kaukana ja se tuntee olevansa turvassa. Pahimmillaan sekään ei riitä, vaan Kelmi tarvitsee jotain muuta mietittävää pästäkseen yli huonosta mielentilasta ja pystyäkseen keskittymään mihinkään muuhun. Toki ihan puhdasta kurittomuuttakin saattaa tietyissä tilanteissa tulla vastaan, vaikka Kelmi-mies onkin pääsääntöisesti mukavan kuuliainen koirakansalainen.

Itselleni koiranomistajana herkin paikka on omistaja-koira suhde. Tekee aika pahaa myöntää, että oma suhde koiraan kaipaisi kehittämistä. Siitä tulee jotenkin tosi epäonnistunut fiilis... senhän pitäisi olla koirankouluttamisen peruspilari, että suhde on kunnossa! Huolimatta siitä, minun on pakko myöntää, että kyllä Kelmin ja minun välinen suhde kaipaa pientä paikkailua. Suurin kompastuskivi on tällä hetkellä nimenomaan mun oma epävarmuus ohjaaajana: pelkään niin kauheasti tekeväni virheen, josta koira ei palaudu, että jätän helposti koiran yksin juuri niinä hetkinä, kun se tarvitsisi tukea ja vahvistusta.

Jatkossa keskitymmekin ohjatuissa treeneissä nimenomaan näihin yllä mainittuihin haasteisiin. Liikkeitä ei enää niinkään tarvitse jumppailla, koska Kelmi osaa ne teknisesti hyvin, kunhan vaan pysyyvät muistissa. Lähiviikot tahkotaan siis ihan perushallintaa. Tavoitteena on luoda varmuutta minulle ohjaajana ja Kelmille luottoa ohjaajaan itsehillinnän ja kurinalaisuuden lisäksi. Näiden myötä alan toivottavasti luottamaan koiraan ja sitä kautta jännityksenkin pitäisi kaiken järjen mukaan vähetä edes vähän. Eli vaikka jatkossa treenipäiväkirja täyttyykin ihan muista kuin tottisjutuista, on lähitavoitteena yhä BH!

Alla hyvä esimerkki hallinnasta Hildan tyyliin

Bh-koe

Tässä on joutunut pari päivää vähän jäsentelemään kokeen herättämiä ajatuksia ja ajattelinkin postata kaksi eri tekstiä tähän liittyen. Ensimmäinen käsittelee itse kokeen suorittamista ja toisessa sitten yritän miettiä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa tähän aikalailla täysin ala-arvoiseen suoriutumiseen.

Itse koesuorituksessa ei todellakaan ole paljoa kerrottavaa, keskeytin kokeen hihnassa seuruun jälkeen. Ainut selkeä hassunhauska tapahtuma oli paikkamakuun aikana. Jätkänpötkylähän otti ja päätti kesken kaiken nousta istumaan katsellakseen maisemia, tämän jälkeen alkoi ääntelemään ja kävi takaisin maate. Kun tämäkään ei tyydytystä tuonut, se päätti loppukaneettina ottaa hatkat, onneksi kuitenkin minun luokse. Tai no, juoksi ensin mua kohti, sitten kun kuulin epäilyttävää tuminaa ja käännyin katsomaan kauhistuneena onko tosissaan Kelmi kyseisen äänen aiheuttaja, se päättikin ilmeeni nähtyään koukata vähän kauemmaksi ja tuli (erittäin kiukkuisen) luoksetulokäskyn jälkeen iloisesti mielestellen eteeni istumaan. 

Tuo välikohtaus ei sinänsä minua haittaa, koska olin henkisesti jo luovuttanut siihen mennessä. Lisäksi kakara näytti nauttivan pienestä karkureissustaan ihan hulvattoman paljon ja ainahan on kiva katsoa kun koiralla on kivaa :D

Luultavasti syy tähän yllättävään karkaamiseen (paikkamakuu on ollut siis ehdottomasti vahvin bh-kokeen liikkeistä) oli sekä minun jännitykseni että Kelmin kiihtyminen toisen ohjaajan äärimmäisen samankaltaisista käskyistä. Eli ikäänkuin turhautui:  "Perhana kun kuuluu tuttu käsky, mutta vähän niin kuin on tämä paikkamakuu-käskykin päällä, niin ei kai tästä saisi lähteä, mutta kun mukavampaa olisi suorittaa jotain aktiivista, varsinkin kun tuo mammakin on niin helkkarin outo." 

Tällä ilmeellä tosiaan suoraan kohti!

Suoritimme siis paikkamakuun ensimmäisenä ja tästä hienosta suorituksesta ahdistuneena (ja nolostuneena) astelin seuruukaavion aloitusmerkille tuomarin käskystä entistä masentuneempana ja jännityneempänä. Seuraamista en tosiaan halua edes muistella, täydellinen alisuoriutuminen... Kelmi oli kuin sunnuntai-kävelyllä, haisteli maata, kinusi toisen koiran luo ja tuusasi omiaan. Henkilöryhmän jälkeen näin viisaaksi keskeyttää kokeen ja olimme kyllä tuomarin kanssa siinä ihan samoilla linjoilla.

Syy, miksi olin luovuttanut jo ennen ensimmäistä liikettä oli sirun tarkistuksessa. Kelmille vieras mies, sirulukija ja minun jännitys olivat liikaa ja siltä meni pakka sekaisin. Se aloitti haukkumaan tuomarille heti, kun käsi ojentui sirulukijan kanssa sitä kohti ja väisti alta pois. Aluksi yritin olla hiljaa ja rauhoitella itseäni, mutta sen epäonnistuessa yritin komentaa jätkää olemaan ihmisiksi. Siitäkään ei ollut hyötyä. Saatiin osa sen reagoinneista videolle ja niissä ei näy pelokasta koiraa, vaan koira, jota jännittää ja joka ei saanut minulta tarpeeksi tukea (eikä ehkä kuriakaan, kun menin aika jäihin). Tuomari kulutti useita minuutteja sirun tarkistukseen pariinkin otteeseen ennen kuin sirunluenta onnistui puolivahingossa Kelmin tsiigaillessa ihanaa kinkkua, joka ulkoili sivummalla. Tämä ei tosiaankaan starttina ollut mulle helpoin ja kommentoinkin sitten ennen suoritukseen lähtöä, että ihan sama, ei tuu menee läpi. Harmitti ja hävetti niin julmetusti ja pienet itkutkin päräytin ennen kentälle siirtymistä. Lähtötilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä onnistuneelle koedebyytillemme. 

No, lisää harjoituksia vieraiden ihmisten edessä ja Kelmille sirun lukemiseen, niin jospa se vielä joku päivä onnistuisi!