Mölli-toko 11.2.2018

Kävin Kelmin kanssa joku aika sitten mölli-tokossa. Olen vain saanut survottua kalenterini niin täyteen kaikenlaista aktiviteettia, ettei ole ollut tarpeeksi aikaa ja energiaa istua koneen äärellä kuin kuvien läpikäymiseen... Tässä nyt kuitenkin pientä muisteloa kokeesta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Ja käytiinhän me tammikuussa Turussa näyttelyssäkin piipahtamassa, josta myös on teksti vielä julkaisematta, pikkuhiljaa :D

Jännitin (tietenkin) etukäteen miten Kelmi reagoi halliolosuhteisiin. Pentuna käydessämme sisätreeneissä jatkuvana ongelmana oli ovesta liikkuvat ihmiset: joka kerta kun ovi avautui, Kelmi reagoi voimakkaasti ja treenin tekeminen loppui aikalailla siihen. Näistä ajoista on kuitenkin kulunut jo pari vuotta ja Kelmi on kasvanut paljon, joten hölmöähän se olisi ollut jättää koe kokeilematta parin vuoden takaisen ongelman vuoksi.

Kuva: Jessica Varjonen

Paikalle päästyäni jätin ilmoittautumisen ajaksi auton ikkunan auki, jotta kelminaattori saisi jo pientä mielikuvaa alueen hajumaailmasta ja aikaa tottua uuteen paikkaan. Ennen halliin menoa hengailimme hetken pihalla ihmetellen maailman menoa ja ikään kuina antaen Kelmin "laskeutua" uuteen ympäristöön rauhassa. Halliin mennessämme siellä ei vielä ollut ketään muuta, joten sain hetken tehdä "motivaatio-jumppaa" (palkkaan perusasennosta nopeasti ja iloisesti, toistoja tulee paljon) yksistäni. Muutaman minuutin päästä halliin alkoi valua muutakin porukkaa, joten sain samalla vahvistettua kakaralle fiilistä siitä, että huolimatta kaikesta uudesta, me ollaan paikalla tiiminä tekemässä hommia eikä hoopoilemassa ja flirttailemassa koirakamuille.

Alkulämpät meni ennakko-odotuksia paremmin, vaikka joku ovesta tullut saikin kerran pidemmän tuijotuksen ja pieni kiristyminen oli lähellä. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ilman suurempia tunteenpurkauksia ja pian olikin jo luoksepäästävyyden ja paikkamakuun vuoro. Jännitys oli aika hurja lähtiessäni luoksepäästävyyden tarkistuksesta kohti paikkamakuu kohtaa. Näin jälkiviisaana olisi ollut viisaampaa pysähtyä hetkeksi kentän reunalle, hengähtää, ottaa kontakti koiraan ja lähteä vasta sitten siirtymään kentälle. Huonosta valmistautumisesta johtuen Kelmillä meni pasmat aika pahasti sekaisin: ekalla käskyllä ei jäänyt paikalleen, tarjosi seuraamista ja toisen käskyn jälkeen jäi paikalleen, mutta karkasi luokseni (olin n. 5m päässä kasvot koiraan päin) ennen 1min aikarajan umpeutumista.

Kuva: Jessica Varjonen

Loppuosa kokeesta menikin sitten jo paljon paremmin. Hetken hämminkiä kentälle siirtymisessä lukuunottamatta (Kelmillä katosi taas täysin ajatus, mitä tapahtuu, mutta onneksi liikkenohjaaja ja tuomari odottivat sen aikaa, että sain koiran ajatukset oikeaan hetkeen, samasta syystä kuin paikkamakuuseen siirtymisessä) olen hyvinkin tyytyväinen suoritukseemme. Seuraamisen tunnisti seuraamiseksi ja muutkin liikkeet olivat tunnistettavia. Este-hyppyä emme olleet testanneet sitten kesän 2015 jälkeen kertaakaan, mainitsin siitä kentälle saapuessani tuomareille ja saimme luvan suorittaa tarvittaessa hypyn useampaan kertaan. Tätä mahdollisuutta sitten käytimmekin hyväksemme.

Tässä vielä pisteet tuomarin kommenttien kera. Äärimmäisen tyytyväinen olen liikkestä maahanmenoon. Se me osataan! :)

Paikallamakuu 1min:                               0p    (2 käskyä, karkasi 2 krt)
Seuraaminen:                                           8p    (liikkeelle ennen LO käskyä, hyvä kontakti)
Maahan meno seuraamisen yhteydessä:  9,5p (hieno! 2 käskyä)
Luoksetulo:                                              8p    (alku levoton, eteentulo hyvä, levoton taas, hyvä vaihto)
Noutoesineen pitäminen:                         9p    (otti hyvin, mälvi)
Kauko-ohjaus:                                         8p     (2 käskyä, ryömi eteen, 2 käskyä)
Estehyppy:                                               5p     (2 käskyä) + toim huom, 3 yritystä :D
Kokonaisvaikutelma:                              8p     (ympäristö häiritsi, yritystä on)

Tästä on hyvä suunnata katseita kohti seuraavia möllikokeita ja virallisia toko-kokeita, joita on ajatuksissani käydä ainakin yksi suorittamassa pohjustavana harjoitteena ennen seuraavaa Bh-yritelmää.

Luonnetestin video

Tässä linkki kasvattajan kuvaamaan ja leikkaamaan luonnetestivideoon.

Itse suorituksesta ei minulle kauheasti jäänyt mielikuvia, sillä keskityin jännityksen hallintaan ja siihen, ettei se vaikeuttaisi Kelmin selviytymistä testistä.

Alkuhaastattelun aikana jännitin tosi paljon, mutta toinen tuomareista sai minut hyvin rentoutumaan, joko tahallisesti tai tahattomasti, pahimman ahdistuksen mentyä ohitse sain hallittua hengitystäni paremmin (eli muistin hengittää!) ja mielentilaani mantralla. Hoin siis koko testin ajan mielessäni "Hartiat alas". Olen huomannut, että minulla jännitys menee ensimmäisenä hartioihin ja pikkuhiljaa jännityksen pahentuessa jäykistyy koko kroppa. Ajattelin siis testialueelle mennessä testata auttaako mantran hokeminen ja ainakin tässä tapauksessa se auttoi! Oikeassa koetilanteessa vähän vielä epäilen tämän toimivuutta, koska silloin minun pitäisi mantran lisäksi pystyä antamaan koiralle käskyt ja toimimaan itse tietyn kaavan mukaan. Tässähän tämä oli helppoa; olet hiljaa, tuijottelet horisonttiin, teet mitä tuomari käskee ja hoet itsellesi "Hartiatalashartiatalashartiatalas...".

Palautteen annon aikana minulla oli täysi työ pitää itseni kasassa, sillä jännitys purkautuu minulla itkuna. Ymmärrettävästi en halunnut purskahtaa itkuun kesken palautteen annon varsinkin kun olin todella tyytyväinen kelminaattoriin. Tuomarin antama palaute olikin paria kommenttia vaille mennyt multa  ohi. Testin katsominen videolta oli muutenkin tärkeää päästäkseni kartalle miten testi oikeasti meni. Ja kyllä se vaan on pakko olla ylpeä tuosta jätkändeeruksesta, vaikka vähän jäi hampaankoloon palautteenannosta se, että heebo kävi Juhon jalkoihin makoilemaan eikä mun... mutta pikkuhiljaa siitäkin pettymyksestä toivottavasti selvitään ;)

Tunnistan Kelmin videosta, vaikka muutama ylläri sen reaktioista tulikin. Tuomarin antama palaute kuvastaa tätä jätkää kyllä äärimmäisen hyvin! Mun pieni kakara <3

Bh-koe

Tässä on joutunut pari päivää vähän jäsentelemään kokeen herättämiä ajatuksia ja ajattelinkin postata kaksi eri tekstiä tähän liittyen. Ensimmäinen käsittelee itse kokeen suorittamista ja toisessa sitten yritän miettiä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa tähän aikalailla täysin ala-arvoiseen suoriutumiseen.

Itse koesuorituksessa ei todellakaan ole paljoa kerrottavaa, keskeytin kokeen hihnassa seuruun jälkeen. Ainut selkeä hassunhauska tapahtuma oli paikkamakuun aikana. Jätkänpötkylähän otti ja päätti kesken kaiken nousta istumaan katsellakseen maisemia, tämän jälkeen alkoi ääntelemään ja kävi takaisin maate. Kun tämäkään ei tyydytystä tuonut, se päätti loppukaneettina ottaa hatkat, onneksi kuitenkin minun luokse. Tai no, juoksi ensin mua kohti, sitten kun kuulin epäilyttävää tuminaa ja käännyin katsomaan kauhistuneena onko tosissaan Kelmi kyseisen äänen aiheuttaja, se päättikin ilmeeni nähtyään koukata vähän kauemmaksi ja tuli (erittäin kiukkuisen) luoksetulokäskyn jälkeen iloisesti mielestellen eteeni istumaan. 

Tuo välikohtaus ei sinänsä minua haittaa, koska olin henkisesti jo luovuttanut siihen mennessä. Lisäksi kakara näytti nauttivan pienestä karkureissustaan ihan hulvattoman paljon ja ainahan on kiva katsoa kun koiralla on kivaa :D

Luultavasti syy tähän yllättävään karkaamiseen (paikkamakuu on ollut siis ehdottomasti vahvin bh-kokeen liikkeistä) oli sekä minun jännitykseni että Kelmin kiihtyminen toisen ohjaajan äärimmäisen samankaltaisista käskyistä. Eli ikäänkuin turhautui:  "Perhana kun kuuluu tuttu käsky, mutta vähän niin kuin on tämä paikkamakuu-käskykin päällä, niin ei kai tästä saisi lähteä, mutta kun mukavampaa olisi suorittaa jotain aktiivista, varsinkin kun tuo mammakin on niin helkkarin outo." 

Tällä ilmeellä tosiaan suoraan kohti!

Suoritimme siis paikkamakuun ensimmäisenä ja tästä hienosta suorituksesta ahdistuneena (ja nolostuneena) astelin seuruukaavion aloitusmerkille tuomarin käskystä entistä masentuneempana ja jännityneempänä. Seuraamista en tosiaan halua edes muistella, täydellinen alisuoriutuminen... Kelmi oli kuin sunnuntai-kävelyllä, haisteli maata, kinusi toisen koiran luo ja tuusasi omiaan. Henkilöryhmän jälkeen näin viisaaksi keskeyttää kokeen ja olimme kyllä tuomarin kanssa siinä ihan samoilla linjoilla.

Syy, miksi olin luovuttanut jo ennen ensimmäistä liikettä oli sirun tarkistuksessa. Kelmille vieras mies, sirulukija ja minun jännitys olivat liikaa ja siltä meni pakka sekaisin. Se aloitti haukkumaan tuomarille heti, kun käsi ojentui sirulukijan kanssa sitä kohti ja väisti alta pois. Aluksi yritin olla hiljaa ja rauhoitella itseäni, mutta sen epäonnistuessa yritin komentaa jätkää olemaan ihmisiksi. Siitäkään ei ollut hyötyä. Saatiin osa sen reagoinneista videolle ja niissä ei näy pelokasta koiraa, vaan koira, jota jännittää ja joka ei saanut minulta tarpeeksi tukea (eikä ehkä kuriakaan, kun menin aika jäihin). Tuomari kulutti useita minuutteja sirun tarkistukseen pariinkin otteeseen ennen kuin sirunluenta onnistui puolivahingossa Kelmin tsiigaillessa ihanaa kinkkua, joka ulkoili sivummalla. Tämä ei tosiaankaan starttina ollut mulle helpoin ja kommentoinkin sitten ennen suoritukseen lähtöä, että ihan sama, ei tuu menee läpi. Harmitti ja hävetti niin julmetusti ja pienet itkutkin päräytin ennen kentälle siirtymistä. Lähtötilanne oli siis kaikkea muuta kuin hyvä onnistuneelle koedebyytillemme. 

No, lisää harjoituksia vieraiden ihmisten edessä ja Kelmille sirun lukemiseen, niin jospa se vielä joku päivä onnistuisi!

Kohti Bh-koetta

4 päivää Bh-kokeeseen. 4 päivää Bh-kokeeseen. 4 PÄIVÄÄ BH-KOKEESEEN.

Ainoa ajatus mikä pyöri aamulla päässäni. 4 pv Bh-kokeeseen, mitä siinä ajassa kerkeää?

Saada ohjaajalle järkeä päähän ja vähemmän jännitystä? No ei ainakaan sitä.
Saada koira keskittymään paremmin koirahäiriössä? Ehkä vähän, oikein sopivan treenin osuessa kohdalle ja hyvällä tuurilla voisi onnistuakin.
Vähentää ohjaajan ahdistusta sosiaalisesta paineesta? Siihen tuskin riittää 4 vuottakaan.
Seota jännityksestä? Se jää nähtäväksi.

Niin, jos jäi epävelväksi, Kelmin Bh- kokeeseen on tänään 4pv. Sunnuntaina testataan miten Tanjan hermot kestää koetilannetta. Sunnuntaina testataan myös sitä, kestääkö Kelmi Tanjan jännitystä. Sunnuntaina nähdään onko Kelmi yhteiskuntakelvollinen koira. Sunnuntaina selviää olenko maanantain tottis-treeneissä elämäni huipulla vai onko koira menossa myyntiin jollekin, joka jotain osaa tehdäkin.

Mikähän ihme siinä on, että Bh-koe, joka on käytännössä vain valmistava koe pk-lajeja varten,  saa aikaan tällaisen tunneryöpyn? Joka toinen päivä olen lannistunut ja sitä mieltä että ihan sama, ei se läpi mene kuitenkaan. Sitten taas seuraavana päivänä saatankin päättää, että eihän tässä ole mitään, PAKK1 (hyväksytty suoritus) sieltä tulee, ei muuta voi tullakaan.

Ja mikähän siinä on, että juuri tähän kokeeseen, joka on siis vain ponnahduslauta "oikeisiin" kokeisiin on pitänyt vängätä nälkävuoden pituinen seuruukaavio? Missä yhteiskuntakelpoinen koira oikeasti tarvitsee yli 300 askeleen seuruu- kaaviota? Mitä sillä, että koira seuraa säntillisesti yli 150askelta putkeen hihnassa ja tämän jälkeen toiset samanlaiset ilman hihnaa on tekemistä yhteiskuntakelvollisuuden kanssa? Eikö vaikka 50-70 askelta riitä? Eikö voisi luoda sellaista matalan kynnyksen koetta ensikertalaisille, jota ei tarvitsisi näin julmetusti jännittää? Sitten olisi nämä oikeat Bh-kokeet tyypeille, ketkä on jo saaneet aiemmalla koiralla tuloksia tai jotain. Kuka allekirjoittaisi tällaisen addressin, jos Palveluskoiraliitolle sen laittaisin? :D

"Taasko se siitä ihme bh-kokeesta keuhkoo?!?!"

Ei vaan, tosissaan. Oikeastihan Bh-koe on juurikin tuo matalan kynnyksen koe, mutta mikä siinä hitsit vieköön on, että se näin hirveästi ihmistä ahdistaa? Jos ei mene läpi, niin ei muuta kun uutta putkeen. Näinhän se menee sitten maastokokeissakin, jos ei tule tulosta, seuraavaa ilmoa kehiin ja uusi yritys. Ei kellään ole puhdasta rivistöä onnistumisia joka ikisestä kokeesta. Kuka takois mun päähän, että epäonnistuminen on tie onnistumiseen ja jokaista onnistumista kohden tarvitaan se sata epäonnistumista (tai jotain)?

Mutta hei, ainakin vielä, näin neljä päivää ennen koetta, en ole perääntynyt osallistumisesta! Mun pitäisi olla tyytyväinen itseeni jo siinä, että olen ilmoittautunut ja aion myös ilmaantua koepaikalle :) Armollisuutta itseään kohtaan, sitä ehkä kaipaisin. Ja vinkkejä siihen, miten tällaista ylitsevuotavaa koejännitystä / -kammoa saisi hallittua niin, ettei koira sekoa askelmerkeissään, kun ohjaajalla on omat palikat aivan levällään.