Kiintymys koira-omistajasuhteen kulmakivenä

Syksyn Arjen Teho-kurssilla pyörimme koko ajan koira-omistajasuhteen ytimessä. Hyvä koira-omistajasuhde lähtee kouluttajani mukaan kolmen koon säännöstä: Koulutus, kiintymys ja kuri. Kurista kirjoittelinkin jo syksyllä, nyt on vihdoin luvassa kiintymys. Kurssilla kiintymys-sanalla tarkoitettiin nimenomaan niin sanottua syvemmän tason kiintymystä/luottamusta.



Aloitusluennolla käytiin läpi mihin kaikkeen syvä kiintymys koiran ja omistajan välillä vaikuttaa. Se tietenkin parantaa suhdetta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Syvä luottamus/kiintymys helpottaa esimerkiksi uusien asioiden kohtaamisessa herkälle koiralle. Hyvä suhde mahdollistaa monipuolisemman ja jopa toimivamman palkkauksen. Kiintymys mahdollistaa myös sen, että kuria voidaan ylläpitää ilman, että kurinpito muuttuu alistamiseksi. Hyvän koira-omistajasuhteen myötä moni asia koiran kanssa helpottuu ja koiran kanssa elämisestä/harrastamisesta huomaa nauttivansa enemmän.



Kiintymykseen liittyy läheisyyden lisäksi vahvasti myös uteliaisuus. Uteliaisuus omaa koiraa kohtaan; mistä se tykkää ja miten? Tämä sama uteliaisuus on muuten tärkeää myös palkkaamisessa, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Jokainen koira on oma persoonansa ja kaikki koirat eivät tykkää samoista asioista. Esimerkkinä Hilda vs Kelmi. Kelmi hakeutuu mielellään iholle ja kaipaa rapsutuksia/silittelyä siinä ollessaan. Hilda taasen on koira, joka lähelle asettuessaan haluaa vain nauttia läheisyydestä sellaisenaan, jos erehdyt tässä tilanteessa sitä rapsuttamaan tai silittämään, saat kiitokseksi närkästyneen katseen ehkä jopa pienen murahduksen saattelemana isomman hajuraon. Nämä kaksi koiraa kaipaavat aivan erilaista huomiota, olenko kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään ja seuraamaan mikä on se paras juttu, mistä koirani tykkää niin paljon, että se rentoutuen voi nauttia läheisyydestä?



Minulla on tapana kuluttaa aikaa koirien kanssa touhuten koko ajan jotain... leikittää/opettaa temppuja tai touhuta muuten jotain aktiivista. Yhteinen rentoutumisaika on jäänyt luvattoman vähäiseksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö meillä koirat saisi huomiota, rapsutuksia tai etteikö meillä olisi pieniä hellyyshetkiä päivittäin! Se, mitä meiltä on puuttunut, on sellainen syvän luottamuksen ja kiintymyksen tietoinen vahvistaminen. Sellaista aitoa syvää läheisyyttä, missä myös minä keskityn hetkeen, enkä jo suunnittele seuraavaa päivää tai katso poissaolevana televisiota, meillä on ollut kovin vähän viime vuonna.

Olen nyt harjoitellut tätä aitoa läsnäoloa ja läheisyyttä pitkin talvea ja suurin ero on huomattavissa Hildasta: pikkuhiljaa siitä on kuoriutumassa koira, joka sittenkin tykkää rapsutteluista ja silityksistä, kunhan se tehdään oikein! Nykyään Hildalla on seniorioikeuksiin kuuluva lupa tulla sohvalle. Usein naikkonen asettuu strategisesti niin, että sen takamus on kohti potentiaalista rapsuttelijaa, kun rapsuttava käsi sitten lähestyy takamusta, on hyvä venyttäytyä täyteen mittaan ja nauttia täysin rinnoin huomiosta. Kelmissä suurimman eron huomaa suhteen parantumisesta muissa tilanteissa. Pikkuhiljaa poika alkaa luottaa minuun jännittävissä tilanteissa ja jännäkohtaukset ovat nykyään harvinaisempia ja ne laantuvat nopeammin. Jäninitys ei enää jää niin pahasti päälle kuin esim. viime kesänä.

Koira-omistajasuhteessa on yhä paljon tehtävää, mutta mielestäni meillä alkaa olla suunta jo parempaan päin ja ehkä joku päivä ymmärrän vielä mitä tuon kakaran päässä liikkuukaan ;)

Kenen mielentila on tärkein?

Arjen tavoista hihnakäyttäytyminen on ollut minulle ehdottomasti vaikein koulutettava asia. Sellaista rentoa, löysällä hihnalla kävelyä en ole saanut yhdellekään koiralle opetettua kunnolla. Kelmi on osoittautunut tässäkin vähän erilaiseksi nuoreksi aiempiin kokemuksiini verraten. Hihnassa kulkeminen kävi hetkittäin sen kanssa jopa kivuliaaksi jätkän aivan yhtäkkiä rynnätessä hajuille. Tuntui, että tyypillä ei olisi ollut mitään tuntoa kaulassaan vaikka kuinka paljon painetta pantaan tulisikin. Aiemmin olen ratkaissut hihnalenkkeilyn ongelmat erillisellä käskyllä, jolla koira on enemmän tai vähemmän kuuliaisesti kulkenut suurinpiirtein rinnallani. Kelmin kohdalla tämän käskyn opettaminen on ollut työn ja tuskan takana ja jossain välissä jo heitinkin osittain rukkaset kaivoon ja tyydyin siihen, että täällä korvessa kun asutaan, niin ei oo väliä.

Syksyn kurssilla koin aikamoisen heräämisen omassa asenteessani erityisesti hihnailua kohtaan ja pikkuhiljaa lenkit ovat muuttuneet miellyttävämmiksi. Tällä hetkellä Kelmi kulkee "lähellä"-käskyllä suurinpiirtein vierelläni edeten minun tahtiani haistelematta tai vapaasti haistellen pieniä pätkiä. Lähellä kävelyn taito on vielä pahoissa häiriökohdissa koulutuksen alla, mutta tutuissa ympäristöissä/hajuissa tämä toimii jo tosi hyvin! Tavoitteiss on lisäksi kontaktikävelty (ei ihan yhtä nihilistisen tarkka kuin seuruuttaminen) ahtaita ja hankalia paikkoja ajatellen, mutta tätä en ole vielä lähtenyt vaikeammissa ympäristöissä kouluttamaan. Olen vain ollut niin onnellinen jo pelkästään lähellä kävelystä ettei mitään rajaa! Voin luottaa siihen, että tuo valkoinen ääliösmies ei kisko minua nurin tai vie mennessään ojanperukoille!

Kuten jo viime tekstissäni mainitsin, suurin tekijä taidon oppimisessa oli mun oma asenne ja mielentila. Videoituani muutamia hihnalenkkejä jätkylän kanssa olin rehellisesti sanottuna järkyttynyt omasta mielentilastani lenkeillä. En ihmetellyt enää, miksi lähellä kävelyn opettaminen oli niin vaikeaa! Kohdallani harjoittelu keskittyi siis minun mielentilaani ei niinkään koiran (eli valitsin harjoituspaikoiksi helppoja paikkoja aluksi) ja pyrin pitämään itseni rentona ja iloisena koko harjoitteen ajan. Ja kas kummaa, aivan yhtäkkiä jätkä alkoi oppia!

Marraskuussa harjoittelun aloitettuani tilanne oli se, että Kelmi pysyi lähelläni vain pienen hetken ja heti tilaisuuden tullen ryntäili hajuille niin kovaa, että pelkäsin välillä olkapääni irtoavan liitoksistaan.  Tämä oli tietenkään omiaan nostamaan  minun kierroksia ja muutuin lenkin edetessä aina vain kireämmäksi ja kireämmäksi. Vaadin kakaralta enemmän ja enemmän, mutta unohdin opettaa, mitä vaadin. Reilu peli.

Joulukuun lopulla oltiinkin jo tilanteessa, että taajama-alueella pystyin kulkemaan hyvällä mielellä pidemmänkin lenkin koiran pysyessä hienosti rinnalla. Tottakai palkkaan yhä säännöllisesti, koska taito ei ole vielä tarpeeksi vahva pysyäkseen yllä ilman säännöllistä palkkausta, mutta silti. Ero on huima näin lyhyeen aikaan ja oikeasti, mikään muu ei ole muuttunut kuin oma asenne ja olotila lenkeillä. Tämä onkin herättänyt minut miettimään miten moneen muuhun asiaan olenkin itse vaikuttanut omalla ennakkoasenteellani tai jännitykselläni?

Vuosi vaihtui ihan yllättäin!

Viime vuoden loppu meni aika kohinalla. Teimme kotona saunaremonttia samalla kun minulla oli parhaina viikkoina viidet ohjatut treenit Kelmin kanssa ja siihen päälle uinti/käsittelyajat. Näinpä blogin kirjoittaminen oli pakko pitää hetken tauolla, koska tunnit eivät vain yksinkertaisesti riittäneet vuorokaudessa. Nyt sauna on viimeistelyä vaille valmis ja syksyn suurin panostus, Arjen Teho-kurssi, loppunut, joten arki-iltoina on nykyään aikaa muuhunkin kuin autossa istumiseen ja koirailuun. Ja sitten yhtäkkiä huomaankin vuoden vaihtuneen!

Jaa, sinne se meni, vuosi 2017!

Syksyn yli kestävällä intensiivikurssilla sain hurjan paljon lisäoppia itsestäni ja koirastani, sekä siitä, miksi tietyt asiat ovat Kelmin kanssa tuntuneet nihkeiltä. Kokonaisuudessaan kurssi oli tosi hyvä herätys omaan asenteeseeni koiran kanssa harrastamiseen; kyseessä ei ole suoritus vaan yhdessä tekeminen! Kurssin myötä olen alkanut löytää rentoutta myös muiden edessä treenaamiseen ja julkisilla paikoilla liikkumiseen koiran kanssa. Ennen kurssin alkua en ollut edes tajunnut miten takakireäksi muutun melkeinpä heti, kun tiedän vieraiden ihmisten näkevän tekemiseni koiran kanssa. Kouluttaja oli minulle tästä kyllä sanonut jo moneen otteeseen ja väitin ymmärtäväni, vaikka todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan miten kireältä vaikutan esimerkiksi hihnalenkeillä!

Ja tässä tulee teille kaikille vinkki! Kokeilkaapa ihan mielenkiinnosta videoida normaalia arkielämää, vaikka sieltä hihnalenkiltä. Kuva saattaa heilua ja olla epätarkka, mutta kuulette oman äänensävynne ja hyvällä tuurilla myös koiran ja sen reaktiot teidän liikkeisiin ja äänensävyihin. Meinasin kuolla häpeästä kun näin ensimmäisen pätkän hihnalenkistä Kelmin kanssa. Kuulostin koko ajan siltä, kuin jätkä ois ollu pahinkin rikollinen, jota talutan käsiraudoissa kohti eristysselliä. Ihmekään jos hihnalenkkeilystä oli kadonnut ilo. 

Tätä iloa on kaivattu myös hihnalenkeille.

 Kirjoitan vielä kurssilla oppimistani asioista lisää talven myötä, monta ahaa-elämystä on nimittäin koettu, mutta tämä videolta paistanut kireys oli niistä suurin! 

Hirvittävän paljon en ole kerennyt kuvaamaankaan, mutta tässä muutama kuvaloinen lumisesta syksystä/alkutalvesta. 

Hyvä paha kuri

Aloitin tällä viikolla Sasupanin kahdeksan viikon "intensiivikurssin" koira-omistajasuhteen kehittämiseksi.

Ensimmäinen kerta oli luento aiheesta kuri, kiintymys ja kouluttaminen, kolmen koon sääntö hyvälle koira-omistajasuhteelle. Luento oli hyvä herättelijä, se se sai ajattelemaan omaa koiran kasvatusta ja koulutusta hieman tarkemmin. Olemme käsitelleet aihetta kuri tällä viikolla enemmänkin ja ajattelin purkaa asiasta heränneitä ajatuksiani tännekin.

Sanalla kuri on helposti negatiivisia kaikuja. Se rinnastetaan olotilaan, mihin ei kuulu ilo saati vapaus vaan ennemmin rankaiseminen ja sen negatiiviset mielleyhtymät. Kurihan ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, se on sivistyssanakirjan mukaan yhtä kuin (hyvä) järjestys / komennus / kuuliaisuus. Sana järjestys ei enää kuulostakaan niin pahalta. Kuri ei tarkoita naama irveessä huutamista koiralle tai epäoikeudenmukaisesti vaatimista koiralta asiaa, jota se ei vielä osaa. Kurinpitoon liittyy tottakai myös se, että koiraa opetetaan siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämän jälkeen siltä voidaan vasta vaatia. Tämä sama ajatusmallihan toimii kaikessa kouluttamisessa ja opettamisessa. Saadaksemme kurilla halutun vaikutuksen (= järjestys),  kurin on perustuttava myös kiintymykseen, muuten kurista tulee vain alistamisen yksi keino.

Luennon jälkeen saimme pohdintatehtäviä kuriin ja kurinpitoon liittyen. Tämä siis pakotti käymään tarkemmin läpi omaa ajatusmaailmaa kurista ja sääntöjen noudattamisesta sekä omista vahvuuksista ja heikkouksista tällä saralla. Minulle itselleni kuri merkkaa turvaa ja arjen sujuvuutta / helppoutta. Tietyillä säännöillä olemme luoneet raamit, joiden mukaan elämä on pääsääntöisesti helppoa ja koirat pysyvät edes jollain asteella hallinnassa. Kuri ja hallinta kulkevat mielestäni aikalailla käsi kädessä. Kuriton koira ei voi olla hallinnassa. Tästä päästäänkin siihen, onko Kelmi täysin hallinnassa? No eihän se ole, vaikkakaan en siis koe meidän arkemme olevan millään asteella hankalaa, mutta kylmä tosiasia on se, että kyllähän nuo molemmat otukset voisivat paremmassakin hallinnassa olla. Näinpä meilläkin on petrattavaa tämän asian suhteen. Tottakai on ongelmia, joihin pelkällä kurinpidolla ei vaikuteta, mutta jätetään nämä seikat nyt tästä yhtälöstä pois.

Millaisia sääntöjä meillä on? Asiaa pohtiessani jaottelin meidän säännöt kahteen kategoriaan: ehdottomat ja elämää helpottavat. Ehdottomiin käskyihin kuuluu lähinnä koirien ja ihmisten turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten autosta poistulo ja keppien kantelu. Näitä sääntöjä ei ole turhan montaa, mutta ne ovat kyllä kummallekin koiralle iskostuneet hyvin kalloon, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Näitä asioita totellaan. Piste. Ja näitä asioita ei ole opetettu rankaisemalla vaan ohjeistamalla oikeaan suuntaan. Tietenkin nykyään kummankin koiran tasan tarkkaan tietäessään säännöt ne saavat muistutuksen aiheesta, jos pullikoivat vastaan. Muita sääntöjä meillä on muun muassa tiettyihin paikkoihin pääsyn kieltäminen, nämä ihan oman elämän helpottamiseksi, koska saksanrouvan ja valkoisen herran karvoja saa ihan tarpeeksi imuroida jo alakerran lattioilta, samaa ruljanssia ei kaivata yläkertaan saatika sohvalle tai sängylle.

Hyvässä ruodussa edes hetken ;)

Tässä vaiheessa pohdintaa siirryinkin itsekriittisyyden puolelle. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia näiden ehdottomien sääntöjen suhteen, mutta on monia muita asioita, joiden kanssa välillä keskustellaan koirien kanssa. Miksi? Koska näissä asioissa niillä on ollut vaihtoehtoja. Mitä järkeä on pitää sääntöä, joka ei kuitenkaan ole "oikeasti" sääntö, vaan säännöllä on poikkeuksia, niin sanotusti sääntöjä, jotka ovat tilanteesta riippuvaisia? Onko se enää sääntö vai pelkkä suositus? Entä jos säännön poikkeuksella on selkeä tarkoitus? (Tässä esimerkkinä ovista kulku, tätä sääntöä höllennettin aikanaan sen vuoksi, että saimme vieraiden miesten vastaanottamisesta pahinta stressiä pois sekä minulta että kakaralta. Tämä auttoi pahimpaan ahdistukseen eikä sääntöä ole "palautettu" takaisin vanhaan, vaan koirat saavat nykyään piipahtaa terassin puolella vieraita vastaanottaessaan. Mielestäni tässä on valittu kahdesta pahasta se pienempi.) Onko silti ok vaatia koiraa noudattamaan sääntöä, jos siinä on tiettyyn tilanteeseen liittyvä poikkeus?

Tästä onkin hyvä siirtyä pohtimaan sitä, millainen olen kurinpitäjänä? Tämä on aihe, joka kirpaisee. Haluaisin olla hyvä kurinpitäjä, se on tärkeimpiä asioita, jotta koira-omistajasuhde kehittyy vahvaksi ja arki koiran kanssa olisi sujuvaa ja helppoa. Tiedän kyllä teoriassa millainen on hyvä kurinpitäjä: reilu, oikeudenmukainen ja johdonmukainen eikä anna omien tunteiden vaikuttaa kurinpitoon. Puuttuu aiheesta koiran vaatimalla napakkuudella ja kertoo koiralle selkeästi (ja reilusti) mitä siltä vaaditaan.

Tätä ihannetta miettiessäni tulin tulokseen, että ehkäpä Kelmin lisäksi myös minä tarvitsen itsehillinnän vahvistamista. Liian usein käy niin, että päästän koiran liian helpolla tilanteesta, koska en vain jaksa odottaa "täydellistä" säännön noudattamista vaan minulle riittää "sinne päin" oleva suoritus. Esimerkiksi uloslähdettäessä en siis vaadi välttämättä koirilta todellista rauhoittumista, vaan pelkästään hiljaa istumista ennen kuin laitan pannat kaulaan ja avaan oven. Hiljaa istuminenhan ei vielä todellakaan tarkoita sitä, että koira on rauhallinen. Näinpä olen tullut opettaneeksi koirille sen, että kierroksilla saa olla, kunhan istut paikallasi hiljaa edes hetken. Tästä onkin seurannut sitten se, että usein vapautuskäskyn jälkeen koirillä lähtee ns. sokka irti ja kaikki hallinta on taas hetkellisesti tiessään. Tämän olen ohittanut sillä, että nykyään lenkille lähdettäessä ovesta kuljetaan joko nimillä tai "Nätisti" käskyllä, jolloin koirat malttavat hiukan paremmin mielensä, eikä mulla kärähdä sulake jo lenkin alkumetreillä. Ehkäpä tämän voisi ottaa ensimmäiseksi haasteeksi tiellä paremmaksi kurinpitäjäksi; opettaa koirat rauhoittumaan ulos lähtiessä.

 Hildan vastine vapautuskäskyyn on yleensä tällanen

Bh-koe osa 2

Rehellisesti  sanottuna bh-koe epäonnistui muutamasta syystä johtuen:

1) Minun jännitys

2) Omistaja-koira suhteen puutteet

3) Hallinnan puute

Nämä kaikki kolme tekijää nivoutuvat aika vahvasti toisiinsa. Jännitän osittain siksi, etten luota Kelmin suoriutumiseen. En luota koiraan sen takia, että hallinta on puutteellinen. Koirakaan ei oikein luota minuun, koska jännittäessäni muutun epävarmaksi. Minun muuttuessa epävarmaksi Kelmi kokee joutuvansa tekemään päätöksiä itse ja ne sitten ovat esimerkiksi tämä sirun tarkistuksen aikana tapahtunut haukkuminen ja väistäminen. 

Näistä kolmesta minun on tietysti helpointa syyttää jännittämistä, mutta rehellisesti sanottuna Kelmi ei ole täysin hallinnassa, enkä luota koiraan niinkään paljoa, kuin se ehkä ansaitsisi. Ohjaamiseni muuttuu siis epävarmaksi, minkä koira lukee minun epävarmuutena ja tekee siitä omalle luonnolleen sopivat johtopäätökset. Hallinnan suhteen meillä on siis paljonkin tekemistä. Hallintaan kuuluu mielestäni myös koiran "mielentilan" hallinta, eli se, että koiran "intoa"/ kiihkoa ei päästetä nousemaan oman toimintakyvyn kynnyksen yli. Tavoitteena on siis koira, joka pysyy mielentilaltaan koko ajan alueella, jossa se pystyy ottamaan käskyjä vastaan ja toimimaan niiden mukaisesti. Pääsääntöisestihän meillä ei tätä ongelmaa ole Kelmin kanssa, se ennemminkin valahtaa sijaistoimintojen (haistelu) puolelle helposti paineistuessaan. Tässä tilanteessa on ennemminkin kyse (minun mielestä) meidän välisestä suhteesta kuin hallinnasta, vaikka Kelmihän paineistuu, kun minä jännityn tai turhaudun, joka taas tapahtuu tilanteissa, joissa en ole varma Kelmin hallinnasta. Ainut tilanne, missä Kelmillä ikään kuin "keittää yli" on tietynlaisten vieraiden miesten kohtaaminen. Jännitystilan mennessä tietyn kynnyksen yli, se ei enää pysty rauhoittumaan ennen kuin jännityksen aiheuttaja on tarpeeksi kaukana ja se tuntee olevansa turvassa. Pahimmillaan sekään ei riitä, vaan Kelmi tarvitsee jotain muuta mietittävää pästäkseen yli huonosta mielentilasta ja pystyäkseen keskittymään mihinkään muuhun. Toki ihan puhdasta kurittomuuttakin saattaa tietyissä tilanteissa tulla vastaan, vaikka Kelmi-mies onkin pääsääntöisesti mukavan kuuliainen koirakansalainen.

Itselleni koiranomistajana herkin paikka on omistaja-koira suhde. Tekee aika pahaa myöntää, että oma suhde koiraan kaipaisi kehittämistä. Siitä tulee jotenkin tosi epäonnistunut fiilis... senhän pitäisi olla koirankouluttamisen peruspilari, että suhde on kunnossa! Huolimatta siitä, minun on pakko myöntää, että kyllä Kelmin ja minun välinen suhde kaipaa pientä paikkailua. Suurin kompastuskivi on tällä hetkellä nimenomaan mun oma epävarmuus ohjaaajana: pelkään niin kauheasti tekeväni virheen, josta koira ei palaudu, että jätän helposti koiran yksin juuri niinä hetkinä, kun se tarvitsisi tukea ja vahvistusta.

Jatkossa keskitymmekin ohjatuissa treeneissä nimenomaan näihin yllä mainittuihin haasteisiin. Liikkeitä ei enää niinkään tarvitse jumppailla, koska Kelmi osaa ne teknisesti hyvin, kunhan vaan pysyyvät muistissa. Lähiviikot tahkotaan siis ihan perushallintaa. Tavoitteena on luoda varmuutta minulle ohjaajana ja Kelmille luottoa ohjaajaan itsehillinnän ja kurinalaisuuden lisäksi. Näiden myötä alan toivottavasti luottamaan koiraan ja sitä kautta jännityksenkin pitäisi kaiken järjen mukaan vähetä edes vähän. Eli vaikka jatkossa treenipäiväkirja täyttyykin ihan muista kuin tottisjutuista, on lähitavoitteena yhä BH!

Alla hyvä esimerkki hallinnasta Hildan tyyliin