Aloitusluennolla käytiin läpi mihin kaikkeen syvä kiintymys koiran ja omistajan välillä vaikuttaa. Se tietenkin parantaa suhdetta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Syvä luottamus/kiintymys helpottaa esimerkiksi uusien asioiden kohtaamisessa herkälle koiralle. Hyvä suhde mahdollistaa monipuolisemman ja jopa toimivamman palkkauksen. Kiintymys mahdollistaa myös sen, että kuria voidaan ylläpitää ilman, että kurinpito muuttuu alistamiseksi. Hyvän koira-omistajasuhteen myötä moni asia koiran kanssa helpottuu ja koiran kanssa elämisestä/harrastamisesta huomaa nauttivansa enemmän.
Kiintymykseen liittyy läheisyyden lisäksi vahvasti myös uteliaisuus. Uteliaisuus omaa koiraa kohtaan; mistä se tykkää ja miten? Tämä sama uteliaisuus on muuten tärkeää myös palkkaamisessa, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Jokainen koira on oma persoonansa ja kaikki koirat eivät tykkää samoista asioista. Esimerkkinä Hilda vs Kelmi. Kelmi hakeutuu mielellään iholle ja kaipaa rapsutuksia/silittelyä siinä ollessaan. Hilda taasen on koira, joka lähelle asettuessaan haluaa vain nauttia läheisyydestä sellaisenaan, jos erehdyt tässä tilanteessa sitä rapsuttamaan tai silittämään, saat kiitokseksi närkästyneen katseen ehkä jopa pienen murahduksen saattelemana isomman hajuraon. Nämä kaksi koiraa kaipaavat aivan erilaista huomiota, olenko kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään ja seuraamaan mikä on se paras juttu, mistä koirani tykkää niin paljon, että se rentoutuen voi nauttia läheisyydestä?
Minulla on tapana kuluttaa aikaa koirien kanssa touhuten koko ajan jotain... leikittää/opettaa temppuja tai touhuta muuten jotain aktiivista. Yhteinen rentoutumisaika on jäänyt luvattoman vähäiseksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö meillä koirat saisi huomiota, rapsutuksia tai etteikö meillä olisi pieniä hellyyshetkiä päivittäin! Se, mitä meiltä on puuttunut, on sellainen syvän luottamuksen ja kiintymyksen tietoinen vahvistaminen. Sellaista aitoa syvää läheisyyttä, missä myös minä keskityn hetkeen, enkä jo suunnittele seuraavaa päivää tai katso poissaolevana televisiota, meillä on ollut kovin vähän viime vuonna.
Olen nyt harjoitellut tätä aitoa läsnäoloa ja läheisyyttä pitkin talvea ja suurin ero on huomattavissa Hildasta: pikkuhiljaa siitä on kuoriutumassa koira, joka sittenkin tykkää rapsutteluista ja silityksistä, kunhan se tehdään oikein! Nykyään Hildalla on seniorioikeuksiin kuuluva lupa tulla sohvalle. Usein naikkonen asettuu strategisesti niin, että sen takamus on kohti potentiaalista rapsuttelijaa, kun rapsuttava käsi sitten lähestyy takamusta, on hyvä venyttäytyä täyteen mittaan ja nauttia täysin rinnoin huomiosta. Kelmissä suurimman eron huomaa suhteen parantumisesta muissa tilanteissa. Pikkuhiljaa poika alkaa luottaa minuun jännittävissä tilanteissa ja jännäkohtaukset ovat nykyään harvinaisempia ja ne laantuvat nopeammin. Jäninitys ei enää jää niin pahasti päälle kuin esim. viime kesänä.
Koira-omistajasuhteessa on yhä paljon tehtävää, mutta mielestäni meillä alkaa olla suunta jo parempaan päin ja ehkä joku päivä ymmärrän vielä mitä tuon kakaran päässä liikkuukaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti