Turun näyttelyt 20.1.2018

Tämäkin teksti on aika hyvissä ajoin tullut kirjoitettua, pahoittelut todella nolosti pari kuukautta jäljessä olevasta päivityksestä.

Olin siis ilmoittanut Kelmin Turku Winter Dog Showhun 20.1.2018. Näyttelyissä oli miestuomari ja oikeastaan ainoa syy ilmoittautumiseen oli Kelmin siskon ja emän omistajan lupaus esittää koira. Lähdimme Turkuun jo perjantaina ja kotiuduimme sunnuntaina. Viikonloppu oli todella hauska, oli kivaa nähdä pitkästä aikaa henkilöitä, ketkä niin suurella rakkaudella pentuja kasvattivat niiden ensimmäiset seitsemän viikkoa. Teimmepä myös Kelmille ja sen siskolle sunnuntaina haun ilmaisutreenitkin!

Ravi oli näyttävä :)

Itse näyttely oli siis lauantaina ja olimme noin tuntia ennen kehän alkua paikanpäällä pystyttämässä leiriä ja totuttamassa heeboa näyttelypaikkaan. Huolimatta hyvissä ajoin paikalle saapumista, Kelmistä huomasi alkulämmittelyissä vieraan ympäristön ja ympärillä olevan hälinän stressaavan sitä. Jatkossa näissä tilanteissa on ehkä hyvä antaa Kelmile vielä enemmän aikaa totutella uuteen paikkaan.

Kehän alkaessa Kelmi oli "rivissä" ensimmäisenä ja jännittäessäni kehän laidalla olin unohtanut briiffata Piiaa tuesta, mitä Kelmi saattaisi tarvita kehässä tuomarin lähestyessä. Jostain syystä olin aivan varma, että Kelmin kopelointi menisi hyvin, koska minä en olisi jakamassa jännitettä koiraan. Lisäksi olin käynyt joulukuusta lähtien viikottain näyttelytreeneissä vieraiden kopeloitavana. Jälleen todistettiin oma tietämättömyyteni aiheesta. "Yllättäen" Kelmi jostain syystä ahdistui tuomarista ja ilmineerasi sen omaan tyypilliseen tapaansa haukkumalla ja väistämällä. Hetken yrityksen jälkeen Kelmin rauhoittui hienosti ja kopelointi onnistui loppupeleissä mallikkaasti, vaikkakaan jätkylä ei varsinaisesti nauttinut tilanteesta, kuten kuvasta näkyy.

Tämä jännä-kohtaus tietysti söi laatuarvostelua ja tällä kertaa kotiinvietäväksi ei tullut ERIä, vaan täysin ansaitusti EH. Arvostelussa kylläkin kävi ilmi, että tämän tuomarin silmissä Kelmi oli muodollisesti oikein pätevä, alla alkuperäinen arvostelu ja huonosti suomennettu versio lisänä:

Tuomari: Andersson Johan

"3 år. Fin modell. Ganska smal i skallpartiet. Korrekt bett. Fia hals. Välvinklad. Välformad bröstkorg. Kraftig benstomme. Bra kors. Kraft falla rörelser. Bra päls. Behöver betydligst mera ringträning, men låter sig till slut hanteras."

"3 vuotta. Hyvän  mallinen. Aika pieni kallo-osasta (skallpartiet). Oikea purenta. Hieno kaula. Hyvin kulmautunut (välvinklad).Hyvin muodostunut rintakehä. Vahvaluustoinen. Hyvä lantio. Voimakkaat liikkeet. Hyvä karvapeite. Tarvitsee huomattavasti lisää kehä harjoittelua, mutta antaa lopulta käsitellä."

Tuloksena siis AVO EH/2, sijoitus yllätti, koska tosiaan käyttäytyminen oli aika"epäammattimaista" jätkällä, mutta en valita ;)

Kehän tilanne harmitti minua tietysti juuri sillä hetkellä paljon, mutta jälkikäteen mietittynä oli erittäin hyvä, että juuri näin tapahtui! Nyt tiedän, että Kelmin jänskätys ei johdu pelkästään minun jännityksestäni (esittäjä ei ollut osannut mitenkään odottaa Kelmin reagoivan noin voimakkaasti tuomariin), sekä todistin tilanteen, jossa rauhallisella ja varmalla otteella jätkän saa yllättävän nopeasti tuosta mielentilasta kuitenkin rauhoittumaan.

Nyt vähän jännittää!

Turun näyttely jäi tämän talven ainoaksi, ei suinkaan hiukan mönkään menneen kehäkäyttäytymisen vuoksi, vaan siksi, että tällä hetkellä kaikki keskittyminen on tottiksessa. Seuraavia näytelmiä katson sitten kesällä/syksyllä, jos vaan bh-peikko on selätetty.

Kelmi helpottuneena kaiken kopeloinnin jälkeen kaipailee jo mamman syliin :D

 Kaikki kuvat on ottanut Timo Hämäläinen :)

Mölli-toko 11.2.2018

Kävin Kelmin kanssa joku aika sitten mölli-tokossa. Olen vain saanut survottua kalenterini niin täyteen kaikenlaista aktiviteettia, ettei ole ollut tarpeeksi aikaa ja energiaa istua koneen äärellä kuin kuvien läpikäymiseen... Tässä nyt kuitenkin pientä muisteloa kokeesta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Ja käytiinhän me tammikuussa Turussa näyttelyssäkin piipahtamassa, josta myös on teksti vielä julkaisematta, pikkuhiljaa :D

Jännitin (tietenkin) etukäteen miten Kelmi reagoi halliolosuhteisiin. Pentuna käydessämme sisätreeneissä jatkuvana ongelmana oli ovesta liikkuvat ihmiset: joka kerta kun ovi avautui, Kelmi reagoi voimakkaasti ja treenin tekeminen loppui aikalailla siihen. Näistä ajoista on kuitenkin kulunut jo pari vuotta ja Kelmi on kasvanut paljon, joten hölmöähän se olisi ollut jättää koe kokeilematta parin vuoden takaisen ongelman vuoksi.

Kuva: Jessica Varjonen

Paikalle päästyäni jätin ilmoittautumisen ajaksi auton ikkunan auki, jotta kelminaattori saisi jo pientä mielikuvaa alueen hajumaailmasta ja aikaa tottua uuteen paikkaan. Ennen halliin menoa hengailimme hetken pihalla ihmetellen maailman menoa ja ikään kuina antaen Kelmin "laskeutua" uuteen ympäristöön rauhassa. Halliin mennessämme siellä ei vielä ollut ketään muuta, joten sain hetken tehdä "motivaatio-jumppaa" (palkkaan perusasennosta nopeasti ja iloisesti, toistoja tulee paljon) yksistäni. Muutaman minuutin päästä halliin alkoi valua muutakin porukkaa, joten sain samalla vahvistettua kakaralle fiilistä siitä, että huolimatta kaikesta uudesta, me ollaan paikalla tiiminä tekemässä hommia eikä hoopoilemassa ja flirttailemassa koirakamuille.

Alkulämpät meni ennakko-odotuksia paremmin, vaikka joku ovesta tullut saikin kerran pidemmän tuijotuksen ja pieni kiristyminen oli lähellä. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ilman suurempia tunteenpurkauksia ja pian olikin jo luoksepäästävyyden ja paikkamakuun vuoro. Jännitys oli aika hurja lähtiessäni luoksepäästävyyden tarkistuksesta kohti paikkamakuu kohtaa. Näin jälkiviisaana olisi ollut viisaampaa pysähtyä hetkeksi kentän reunalle, hengähtää, ottaa kontakti koiraan ja lähteä vasta sitten siirtymään kentälle. Huonosta valmistautumisesta johtuen Kelmillä meni pasmat aika pahasti sekaisin: ekalla käskyllä ei jäänyt paikalleen, tarjosi seuraamista ja toisen käskyn jälkeen jäi paikalleen, mutta karkasi luokseni (olin n. 5m päässä kasvot koiraan päin) ennen 1min aikarajan umpeutumista.

Kuva: Jessica Varjonen

Loppuosa kokeesta menikin sitten jo paljon paremmin. Hetken hämminkiä kentälle siirtymisessä lukuunottamatta (Kelmillä katosi taas täysin ajatus, mitä tapahtuu, mutta onneksi liikkenohjaaja ja tuomari odottivat sen aikaa, että sain koiran ajatukset oikeaan hetkeen, samasta syystä kuin paikkamakuuseen siirtymisessä) olen hyvinkin tyytyväinen suoritukseemme. Seuraamisen tunnisti seuraamiseksi ja muutkin liikkeet olivat tunnistettavia. Este-hyppyä emme olleet testanneet sitten kesän 2015 jälkeen kertaakaan, mainitsin siitä kentälle saapuessani tuomareille ja saimme luvan suorittaa tarvittaessa hypyn useampaan kertaan. Tätä mahdollisuutta sitten käytimmekin hyväksemme.

Tässä vielä pisteet tuomarin kommenttien kera. Äärimmäisen tyytyväinen olen liikkestä maahanmenoon. Se me osataan! :)

Paikallamakuu 1min:                               0p    (2 käskyä, karkasi 2 krt)
Seuraaminen:                                           8p    (liikkeelle ennen LO käskyä, hyvä kontakti)
Maahan meno seuraamisen yhteydessä:  9,5p (hieno! 2 käskyä)
Luoksetulo:                                              8p    (alku levoton, eteentulo hyvä, levoton taas, hyvä vaihto)
Noutoesineen pitäminen:                         9p    (otti hyvin, mälvi)
Kauko-ohjaus:                                         8p     (2 käskyä, ryömi eteen, 2 käskyä)
Estehyppy:                                               5p     (2 käskyä) + toim huom, 3 yritystä :D
Kokonaisvaikutelma:                              8p     (ympäristö häiritsi, yritystä on)

Tästä on hyvä suunnata katseita kohti seuraavia möllikokeita ja virallisia toko-kokeita, joita on ajatuksissani käydä ainakin yksi suorittamassa pohjustavana harjoitteena ennen seuraavaa Bh-yritelmää.

Kiintymys koira-omistajasuhteen kulmakivenä

Syksyn Arjen Teho-kurssilla pyörimme koko ajan koira-omistajasuhteen ytimessä. Hyvä koira-omistajasuhde lähtee kouluttajani mukaan kolmen koon säännöstä: Koulutus, kiintymys ja kuri. Kurista kirjoittelinkin jo syksyllä, nyt on vihdoin luvassa kiintymys. Kurssilla kiintymys-sanalla tarkoitettiin nimenomaan niin sanottua syvemmän tason kiintymystä/luottamusta.



Aloitusluennolla käytiin läpi mihin kaikkeen syvä kiintymys koiran ja omistajan välillä vaikuttaa. Se tietenkin parantaa suhdetta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Syvä luottamus/kiintymys helpottaa esimerkiksi uusien asioiden kohtaamisessa herkälle koiralle. Hyvä suhde mahdollistaa monipuolisemman ja jopa toimivamman palkkauksen. Kiintymys mahdollistaa myös sen, että kuria voidaan ylläpitää ilman, että kurinpito muuttuu alistamiseksi. Hyvän koira-omistajasuhteen myötä moni asia koiran kanssa helpottuu ja koiran kanssa elämisestä/harrastamisesta huomaa nauttivansa enemmän.



Kiintymykseen liittyy läheisyyden lisäksi vahvasti myös uteliaisuus. Uteliaisuus omaa koiraa kohtaan; mistä se tykkää ja miten? Tämä sama uteliaisuus on muuten tärkeää myös palkkaamisessa, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Jokainen koira on oma persoonansa ja kaikki koirat eivät tykkää samoista asioista. Esimerkkinä Hilda vs Kelmi. Kelmi hakeutuu mielellään iholle ja kaipaa rapsutuksia/silittelyä siinä ollessaan. Hilda taasen on koira, joka lähelle asettuessaan haluaa vain nauttia läheisyydestä sellaisenaan, jos erehdyt tässä tilanteessa sitä rapsuttamaan tai silittämään, saat kiitokseksi närkästyneen katseen ehkä jopa pienen murahduksen saattelemana isomman hajuraon. Nämä kaksi koiraa kaipaavat aivan erilaista huomiota, olenko kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään ja seuraamaan mikä on se paras juttu, mistä koirani tykkää niin paljon, että se rentoutuen voi nauttia läheisyydestä?



Minulla on tapana kuluttaa aikaa koirien kanssa touhuten koko ajan jotain... leikittää/opettaa temppuja tai touhuta muuten jotain aktiivista. Yhteinen rentoutumisaika on jäänyt luvattoman vähäiseksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö meillä koirat saisi huomiota, rapsutuksia tai etteikö meillä olisi pieniä hellyyshetkiä päivittäin! Se, mitä meiltä on puuttunut, on sellainen syvän luottamuksen ja kiintymyksen tietoinen vahvistaminen. Sellaista aitoa syvää läheisyyttä, missä myös minä keskityn hetkeen, enkä jo suunnittele seuraavaa päivää tai katso poissaolevana televisiota, meillä on ollut kovin vähän viime vuonna.

Olen nyt harjoitellut tätä aitoa läsnäoloa ja läheisyyttä pitkin talvea ja suurin ero on huomattavissa Hildasta: pikkuhiljaa siitä on kuoriutumassa koira, joka sittenkin tykkää rapsutteluista ja silityksistä, kunhan se tehdään oikein! Nykyään Hildalla on seniorioikeuksiin kuuluva lupa tulla sohvalle. Usein naikkonen asettuu strategisesti niin, että sen takamus on kohti potentiaalista rapsuttelijaa, kun rapsuttava käsi sitten lähestyy takamusta, on hyvä venyttäytyä täyteen mittaan ja nauttia täysin rinnoin huomiosta. Kelmissä suurimman eron huomaa suhteen parantumisesta muissa tilanteissa. Pikkuhiljaa poika alkaa luottaa minuun jännittävissä tilanteissa ja jännäkohtaukset ovat nykyään harvinaisempia ja ne laantuvat nopeammin. Jäninitys ei enää jää niin pahasti päälle kuin esim. viime kesänä.

Koira-omistajasuhteessa on yhä paljon tehtävää, mutta mielestäni meillä alkaa olla suunta jo parempaan päin ja ehkä joku päivä ymmärrän vielä mitä tuon kakaran päässä liikkuukaan ;)

Kenen mielentila on tärkein?

Arjen tavoista hihnakäyttäytyminen on ollut minulle ehdottomasti vaikein koulutettava asia. Sellaista rentoa, löysällä hihnalla kävelyä en ole saanut yhdellekään koiralle opetettua kunnolla. Kelmi on osoittautunut tässäkin vähän erilaiseksi nuoreksi aiempiin kokemuksiini verraten. Hihnassa kulkeminen kävi hetkittäin sen kanssa jopa kivuliaaksi jätkän aivan yhtäkkiä rynnätessä hajuille. Tuntui, että tyypillä ei olisi ollut mitään tuntoa kaulassaan vaikka kuinka paljon painetta pantaan tulisikin. Aiemmin olen ratkaissut hihnalenkkeilyn ongelmat erillisellä käskyllä, jolla koira on enemmän tai vähemmän kuuliaisesti kulkenut suurinpiirtein rinnallani. Kelmin kohdalla tämän käskyn opettaminen on ollut työn ja tuskan takana ja jossain välissä jo heitinkin osittain rukkaset kaivoon ja tyydyin siihen, että täällä korvessa kun asutaan, niin ei oo väliä.

Syksyn kurssilla koin aikamoisen heräämisen omassa asenteessani erityisesti hihnailua kohtaan ja pikkuhiljaa lenkit ovat muuttuneet miellyttävämmiksi. Tällä hetkellä Kelmi kulkee "lähellä"-käskyllä suurinpiirtein vierelläni edeten minun tahtiani haistelematta tai vapaasti haistellen pieniä pätkiä. Lähellä kävelyn taito on vielä pahoissa häiriökohdissa koulutuksen alla, mutta tutuissa ympäristöissä/hajuissa tämä toimii jo tosi hyvin! Tavoitteiss on lisäksi kontaktikävelty (ei ihan yhtä nihilistisen tarkka kuin seuruuttaminen) ahtaita ja hankalia paikkoja ajatellen, mutta tätä en ole vielä lähtenyt vaikeammissa ympäristöissä kouluttamaan. Olen vain ollut niin onnellinen jo pelkästään lähellä kävelystä ettei mitään rajaa! Voin luottaa siihen, että tuo valkoinen ääliösmies ei kisko minua nurin tai vie mennessään ojanperukoille!

Kuten jo viime tekstissäni mainitsin, suurin tekijä taidon oppimisessa oli mun oma asenne ja mielentila. Videoituani muutamia hihnalenkkejä jätkylän kanssa olin rehellisesti sanottuna järkyttynyt omasta mielentilastani lenkeillä. En ihmetellyt enää, miksi lähellä kävelyn opettaminen oli niin vaikeaa! Kohdallani harjoittelu keskittyi siis minun mielentilaani ei niinkään koiran (eli valitsin harjoituspaikoiksi helppoja paikkoja aluksi) ja pyrin pitämään itseni rentona ja iloisena koko harjoitteen ajan. Ja kas kummaa, aivan yhtäkkiä jätkä alkoi oppia!

Marraskuussa harjoittelun aloitettuani tilanne oli se, että Kelmi pysyi lähelläni vain pienen hetken ja heti tilaisuuden tullen ryntäili hajuille niin kovaa, että pelkäsin välillä olkapääni irtoavan liitoksistaan.  Tämä oli tietenkään omiaan nostamaan  minun kierroksia ja muutuin lenkin edetessä aina vain kireämmäksi ja kireämmäksi. Vaadin kakaralta enemmän ja enemmän, mutta unohdin opettaa, mitä vaadin. Reilu peli.

Joulukuun lopulla oltiinkin jo tilanteessa, että taajama-alueella pystyin kulkemaan hyvällä mielellä pidemmänkin lenkin koiran pysyessä hienosti rinnalla. Tottakai palkkaan yhä säännöllisesti, koska taito ei ole vielä tarpeeksi vahva pysyäkseen yllä ilman säännöllistä palkkausta, mutta silti. Ero on huima näin lyhyeen aikaan ja oikeasti, mikään muu ei ole muuttunut kuin oma asenne ja olotila lenkeillä. Tämä onkin herättänyt minut miettimään miten moneen muuhun asiaan olenkin itse vaikuttanut omalla ennakkoasenteellani tai jännitykselläni?

Vuosi vaihtui ihan yllättäin!

Viime vuoden loppu meni aika kohinalla. Teimme kotona saunaremonttia samalla kun minulla oli parhaina viikkoina viidet ohjatut treenit Kelmin kanssa ja siihen päälle uinti/käsittelyajat. Näinpä blogin kirjoittaminen oli pakko pitää hetken tauolla, koska tunnit eivät vain yksinkertaisesti riittäneet vuorokaudessa. Nyt sauna on viimeistelyä vaille valmis ja syksyn suurin panostus, Arjen Teho-kurssi, loppunut, joten arki-iltoina on nykyään aikaa muuhunkin kuin autossa istumiseen ja koirailuun. Ja sitten yhtäkkiä huomaankin vuoden vaihtuneen!

Jaa, sinne se meni, vuosi 2017!

Syksyn yli kestävällä intensiivikurssilla sain hurjan paljon lisäoppia itsestäni ja koirastani, sekä siitä, miksi tietyt asiat ovat Kelmin kanssa tuntuneet nihkeiltä. Kokonaisuudessaan kurssi oli tosi hyvä herätys omaan asenteeseeni koiran kanssa harrastamiseen; kyseessä ei ole suoritus vaan yhdessä tekeminen! Kurssin myötä olen alkanut löytää rentoutta myös muiden edessä treenaamiseen ja julkisilla paikoilla liikkumiseen koiran kanssa. Ennen kurssin alkua en ollut edes tajunnut miten takakireäksi muutun melkeinpä heti, kun tiedän vieraiden ihmisten näkevän tekemiseni koiran kanssa. Kouluttaja oli minulle tästä kyllä sanonut jo moneen otteeseen ja väitin ymmärtäväni, vaikka todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan miten kireältä vaikutan esimerkiksi hihnalenkeillä!

Ja tässä tulee teille kaikille vinkki! Kokeilkaapa ihan mielenkiinnosta videoida normaalia arkielämää, vaikka sieltä hihnalenkiltä. Kuva saattaa heilua ja olla epätarkka, mutta kuulette oman äänensävynne ja hyvällä tuurilla myös koiran ja sen reaktiot teidän liikkeisiin ja äänensävyihin. Meinasin kuolla häpeästä kun näin ensimmäisen pätkän hihnalenkistä Kelmin kanssa. Kuulostin koko ajan siltä, kuin jätkä ois ollu pahinkin rikollinen, jota talutan käsiraudoissa kohti eristysselliä. Ihmekään jos hihnalenkkeilystä oli kadonnut ilo. 

Tätä iloa on kaivattu myös hihnalenkeille.

 Kirjoitan vielä kurssilla oppimistani asioista lisää talven myötä, monta ahaa-elämystä on nimittäin koettu, mutta tämä videolta paistanut kireys oli niistä suurin! 

Hirvittävän paljon en ole kerennyt kuvaamaankaan, mutta tässä muutama kuvaloinen lumisesta syksystä/alkutalvesta. 

Jumppaa jumppaa, jaksaa jaksaa

Hilda kävi kuukausi sitten fysioterapeutilla. Ajatuksena oli saada vähän ulkopuolisen  asiantuntijan mielipidettä rimppakintun kunnosta. Itse alan olla omaan seurailuuni aika kriittinen. Tarpeeksi pitkään kun tuijottaa ja etsii merkkejä särystä, alkaa epäillä omia havaintojaan.

Muikula sai taas kehuja kivasta luonteestaan, tuollainen pieni kultakimpale kun on. Lisäksi sain kiitosta, että tämän kuntoiseksi koiraksi liikkuvuudet ovat erittäin hyvät. Fysioterapeutti sanoi Hildan liikkuvan paremmin kuin moni paremmilla lonkilla varustettu koira eli ainakin siinä mielessä tilanteeseen sopii olla tyytyväinen. Kovin kummoisia kipupisteitä ei mistään löytynyt, oikean takajalan koukistamista hiukan jäkitti loppujoustossa vastaan, mutta tosiaan D/E lonkkaiseksi tosi hyvä!

Muikkis sai laseria kumpaankin lonkkaan ja oikean takajalan etureiteen, jossa oli hiukan kireyttä. Naikkonen antoi fyssarin käsitellä tosi kivasti, mitä nyt välillä ihan vain protestiksi yritti vängätä pöydältä pois. Kivusta ei selkeästikään ollut kyse, vaan ennemmin vaan puhtaasta protestoinnista paikallaan makoilusta. Asentotunto oli oikealla puolella hieman heikentynyt verrattaessa vasempaan ja vasemmalla taas koukistusrefleksi oli hiukan hitaampi. Lihasvoimaa puuttuu tosiaan takaosasta selkeästi ja saatiinkin hyvät jumppaohjeet, joiden avulla pitäisi voimaa tulla lisää. Meillä on ensi viikolla kontrolli, eli jumpan tehokkuudesta saadaan suora palaute, jos voimaa ei ole tullut lisää on hermotuksissa häikkää.

Oli aika tosi kivaa kuulla, että se työ ja raha, mitä Hildan kuntoutukseen on parin vuoden aikana mennyt ei ole ollut turhaa. Sanoi suoraan, että vaikka nyt on heikompi lihaskunto, niin lonkkien hyvä liikkuvuus kertoo kyllä siitä, että tukilihaksisto on ollut hyvässä kunnossa aiemmin. Nyt vain sormet ristiin, että jumppa auttaa ja saataisiin näin DM oireiluja hiukan suljettua pois.

Alla jumppaliikkeitä mitä olemme tehneet viimeisen kuukauden aikana

• Peruutus 5-10 askelta peräkkäin rauhassa (Hildahan osaa peruuttaa käskystä, mutta ei rauhallisesti, vaan vauhti on aikamoinen)
• Ylämäkijumppaa kävellen ja ravaten
• Rinteessä siksakin, ympyrän ja kahdeksikon kulkemista hitaalla vauhdilla, jotta kehonhallinta kehittyy
• Pehmeällä alustalla hitaasti kulkemista 1-2min kerrallaan ja sen jälkeen lepotauko.

Mielestäni Hildan takapään käyttö on hiukan vahvistunut, mutta katsotaan vielä fyssarin mielipide asiaan... voi olla että mamma tässä haaveilee olemattomia. Pidetään peukut ja pottuvarpaat pystyssä, että muutos olisi todellinen!

Luonnetestin video

Tässä linkki kasvattajan kuvaamaan ja leikkaamaan luonnetestivideoon.

Itse suorituksesta ei minulle kauheasti jäänyt mielikuvia, sillä keskityin jännityksen hallintaan ja siihen, ettei se vaikeuttaisi Kelmin selviytymistä testistä.

Alkuhaastattelun aikana jännitin tosi paljon, mutta toinen tuomareista sai minut hyvin rentoutumaan, joko tahallisesti tai tahattomasti, pahimman ahdistuksen mentyä ohitse sain hallittua hengitystäni paremmin (eli muistin hengittää!) ja mielentilaani mantralla. Hoin siis koko testin ajan mielessäni "Hartiat alas". Olen huomannut, että minulla jännitys menee ensimmäisenä hartioihin ja pikkuhiljaa jännityksen pahentuessa jäykistyy koko kroppa. Ajattelin siis testialueelle mennessä testata auttaako mantran hokeminen ja ainakin tässä tapauksessa se auttoi! Oikeassa koetilanteessa vähän vielä epäilen tämän toimivuutta, koska silloin minun pitäisi mantran lisäksi pystyä antamaan koiralle käskyt ja toimimaan itse tietyn kaavan mukaan. Tässähän tämä oli helppoa; olet hiljaa, tuijottelet horisonttiin, teet mitä tuomari käskee ja hoet itsellesi "Hartiatalashartiatalashartiatalas...".

Palautteen annon aikana minulla oli täysi työ pitää itseni kasassa, sillä jännitys purkautuu minulla itkuna. Ymmärrettävästi en halunnut purskahtaa itkuun kesken palautteen annon varsinkin kun olin todella tyytyväinen kelminaattoriin. Tuomarin antama palaute olikin paria kommenttia vaille mennyt multa  ohi. Testin katsominen videolta oli muutenkin tärkeää päästäkseni kartalle miten testi oikeasti meni. Ja kyllä se vaan on pakko olla ylpeä tuosta jätkändeeruksesta, vaikka vähän jäi hampaankoloon palautteenannosta se, että heebo kävi Juhon jalkoihin makoilemaan eikä mun... mutta pikkuhiljaa siitäkin pettymyksestä toivottavasti selvitään ;)

Tunnistan Kelmin videosta, vaikka muutama ylläri sen reaktioista tulikin. Tuomarin antama palaute kuvastaa tätä jätkää kyllä äärimmäisen hyvin! Mun pieni kakara <3