Häiriötreenit

Tiistai- iltana jäin hakukurssin treenien jälkeen tekemään vielä häiriöharjoitteita Bh-koetta varten.

Ajatuksenahan oli, että saisin Kelmille koirahäiriötreeniä ja lampun syttymään äijänpötkylän päässä, että niistä ihanista koiratovereista huolimatta ois hyvä kuunnella mitä sanottavaa sillä mammalla olikaan. Tämä osa treeneistä menikin ällistyttävän hyvin! Jätkä pisti parasta seuraamistaan kehiin vaikka lähellä oli vaikka minkä näköistä koiraa touhuamassa tokon parissa.

T'ämän jälkeen homma menikin vaikeaksi. Kouluttaja ohjasi siis oman ryhmänsä treenejä, mutta välillä sivusilmästä näki myös meidän touhuamista ja antoi parilla sanalla kommenttia, että Kelmille lepo, kohta tulee häiriötreeni. Koira siis autoon ja itse hengittelemään ja odottelemaan mitä tuleman pitää.

Pian ryhmän koirat olivatkin autossa ja kouluttajan pitäessä treenin purkua ryhmäläisille oli minun tehtävänä leikkiä henkilöryhmää:

"Eihän tässä mitään" ajatteli Tanja, otti Kelmin ulos fordin takapaksista ja lähti päättäväisenä liikkeelle.

Kaikki menee hyvin, kunnes ryhmäläisiin on muutama metri matkaa. Yhtäkkiä koiran keskittyminen herpaantuu ja se alkaa pyrkiä haistelemaan ihmisiä. Yritän vähän tökätä jätkää heräämään; ei auta. Yritän jämäkämmällä äänensävyllä; ei auta. Tässä vaiheessa Kelmi päästää jo pienen jännähaukku- yritelmän suustaan.

Eipä ne koirat (oma eikä muiden) näykään olevan ongelmana, vaan meikäläisen jännitys ja sosiaalinen paine: "Tuossa nyt kaikki katselee, PAKKO onnistua". Olo on kuin olisin menossa kohti tulimerta ja muuta vaihtoehtoa ei ole kuin marssia suoraan kohti.

Joku varmaan osaakin jo arvata mitä tapahtui seuraavaksi. Homma seis, koira rennosti maahan ja itse pari askelta sivuun. Uusi yritys, kun MOLEMMAT ovat rentoutuneet (koira osasi tämän aika paljon nopeammin kun ohjaaja). Jälleen sama; keskittymistä oltu nähtykään. Sama kuvio uudestaan, rentoutuminen, pieniä helppoja tehtäviä koiralle, iloista paineistamatonta palkkausta, uusi yritys, koira taas maahan ja rentoutuminen. Tätä sitten tehtiin koko ryhmän treenin purun ajan. Oli sellainen "Bh-koe heittämällä hyväksytty"- olo.Tai sitten ei... suoraan sanottuna teki mieli heittää pyyhe kehään ja vajota jonnekin maan alle.

Onneksi kouluttajani on niin huikea tyyppi, että osaa lukea koiran lisäksi myös ihmistä ja vieläpä käsitelläkin tällaista takakireää jännittäjä-persoonaa. Ryhmän siirtyessä autoihinsa leikin Kelmin kanssa runsaasti niin rennosti kuin siinä mielentilassa pystyin ja ohajsin iloisen väsyneen koiran autoon Hildan seuraksi.

Loppupeleissä treeneistä jäi hyvä fiilis, varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä vaikein homma tehtiin leikkien eikä nameilla, koska nykyään KA:stä (Kleptomaaninen Ahmimishäiriö) kärsivä Hilda oli syönyt kaikki Kelmin treenieväät. Tietysti vika oli minun, mitäs jätin ne sinne vanhan nälkäisen rouvan saataville.

Seuraavaa häiriötreeniä odotellessa onkin hyvä muistaa nämä totuudet: "Älä jätä nälkäistä koiraa autoon." "Nameilla kaikki olisi voinut olla paremmin." "Toiveissa on hyvä elää."

"It wasn't me"

Kohti Bh-koetta

4 päivää Bh-kokeeseen. 4 päivää Bh-kokeeseen. 4 PÄIVÄÄ BH-KOKEESEEN.

Ainoa ajatus mikä pyöri aamulla päässäni. 4 pv Bh-kokeeseen, mitä siinä ajassa kerkeää?

Saada ohjaajalle järkeä päähän ja vähemmän jännitystä? No ei ainakaan sitä.
Saada koira keskittymään paremmin koirahäiriössä? Ehkä vähän, oikein sopivan treenin osuessa kohdalle ja hyvällä tuurilla voisi onnistuakin.
Vähentää ohjaajan ahdistusta sosiaalisesta paineesta? Siihen tuskin riittää 4 vuottakaan.
Seota jännityksestä? Se jää nähtäväksi.

Niin, jos jäi epävelväksi, Kelmin Bh- kokeeseen on tänään 4pv. Sunnuntaina testataan miten Tanjan hermot kestää koetilannetta. Sunnuntaina testataan myös sitä, kestääkö Kelmi Tanjan jännitystä. Sunnuntaina nähdään onko Kelmi yhteiskuntakelvollinen koira. Sunnuntaina selviää olenko maanantain tottis-treeneissä elämäni huipulla vai onko koira menossa myyntiin jollekin, joka jotain osaa tehdäkin.

Mikähän ihme siinä on, että Bh-koe, joka on käytännössä vain valmistava koe pk-lajeja varten,  saa aikaan tällaisen tunneryöpyn? Joka toinen päivä olen lannistunut ja sitä mieltä että ihan sama, ei se läpi mene kuitenkaan. Sitten taas seuraavana päivänä saatankin päättää, että eihän tässä ole mitään, PAKK1 (hyväksytty suoritus) sieltä tulee, ei muuta voi tullakaan.

Ja mikähän siinä on, että juuri tähän kokeeseen, joka on siis vain ponnahduslauta "oikeisiin" kokeisiin on pitänyt vängätä nälkävuoden pituinen seuruukaavio? Missä yhteiskuntakelpoinen koira oikeasti tarvitsee yli 300 askeleen seuruu- kaaviota? Mitä sillä, että koira seuraa säntillisesti yli 150askelta putkeen hihnassa ja tämän jälkeen toiset samanlaiset ilman hihnaa on tekemistä yhteiskuntakelvollisuuden kanssa? Eikö vaikka 50-70 askelta riitä? Eikö voisi luoda sellaista matalan kynnyksen koetta ensikertalaisille, jota ei tarvitsisi näin julmetusti jännittää? Sitten olisi nämä oikeat Bh-kokeet tyypeille, ketkä on jo saaneet aiemmalla koiralla tuloksia tai jotain. Kuka allekirjoittaisi tällaisen addressin, jos Palveluskoiraliitolle sen laittaisin? :D

"Taasko se siitä ihme bh-kokeesta keuhkoo?!?!"

Ei vaan, tosissaan. Oikeastihan Bh-koe on juurikin tuo matalan kynnyksen koe, mutta mikä siinä hitsit vieköön on, että se näin hirveästi ihmistä ahdistaa? Jos ei mene läpi, niin ei muuta kun uutta putkeen. Näinhän se menee sitten maastokokeissakin, jos ei tule tulosta, seuraavaa ilmoa kehiin ja uusi yritys. Ei kellään ole puhdasta rivistöä onnistumisia joka ikisestä kokeesta. Kuka takois mun päähän, että epäonnistuminen on tie onnistumiseen ja jokaista onnistumista kohden tarvitaan se sata epäonnistumista (tai jotain)?

Mutta hei, ainakin vielä, näin neljä päivää ennen koetta, en ole perääntynyt osallistumisesta! Mun pitäisi olla tyytyväinen itseeni jo siinä, että olen ilmoittautunut ja aion myös ilmaantua koepaikalle :) Armollisuutta itseään kohtaan, sitä ehkä kaipaisin. Ja vinkkejä siihen, miten tällaista ylitsevuotavaa koejännitystä / -kammoa saisi hallittua niin, ettei koira sekoa askelmerkeissään, kun ohjaajalla on omat palikat aivan levällään.